MTV:n uutisankkurilta Kirsi Alm-Siiralta petti pokka Kymmenen uutisissa ennen hellyttävää loppukevennystä.
Kevennyksessä nähtiin torstaina tuusulalaisen Vaunukankaan päiväkodin eskariryhmän Minttujen upea animaatio, jossa oli mukana muun muassa majavaperheen elämää ja jalkapalloa.
Kirsi Alm-Siiran piti juontaa juttu sisään ja kuittailla ankkurikollegoille lapsuuden leikeistä, mutta homma läksi sivuraiteille Alm-Siiran kysyessä urheilun Mika Saukkoselta, mahtuuko myös urheilulähetykseen käpylehmiä.
Saukkonen vastasi, että ei mahdu, mutta hän muisteli heitelleensä käpyjä ikkunaan lapsena.
– Onneksi mielikuvitusta nykypäivän lapsillakin piisaa, Alm-Siiran kanssa uutisia ankkuroinut Jan Andersson kommentoi ja esitteli esikoululaisten tekemän minielokuvan.
Animaatiossa robotit pelastivat lopulta maailman – ja Alm-Siiran sanoin myös lähetyksen lopun.
Katso kevennys kokonaisuudessaan jutun alussa olevalta videolta.
Juttua täsmennetty 6.3.2025 kello 23.38 kevennyksessä nähdyn animaation aiheilla – joihin ei kuulunut käpylehmiä.