Uutisankkuri Kirsi Alm-Siira ja rikostoimittaja Päivi Hannula kertovat molemmat olevansa erittäin kiinnostuneita totuudesta selvittämättömien katoamistapausten taustalla. Viimeksi nähty -vodcastissa kaksikko analysoi tapausten tutkintaa ja kadonneiden elämäntilanteesta esiin nousevia tapahtumankulkuja.
Sarjan neljä ensimmäistä jaksoa julkaistiin MTV Katsomossa maanantaina 14. lokakuuta. Ajatus vodcastin tekemisestä alkoi hautua yhteisten työvuorojen aikana vuodenvaihteessa. Kirsi Alm-Siira työskentelee uutisankkurina ja Päivi Hannula uutispäällikkönä tv-uutisissa.
Kadonneiden tarinat koskettivat
Hannulan tietokirja Väärän auton kyytiin julkaistiin tammikuussa. Kirja käsittelee kriittisesti muun muassa poliisin toimintaa yhdeksän suomalaisen katoamistapauksen tutkinnassa.
– Seurasin läheltä, kun Päivi kokosi kirjaansa ja puhuimme sen etenemisestä yhdessä usein. Luin kirjan ensimmäisen kerran PDF-versiona ja Päivin perusteellinen työ teki vaikutuksen. En edes muista, mistä idea lähti, mutta ajattelin, että kadonneiden koskettavista ja vastauksia vaille jääneistä tarinoista voisi saada kiinnostavaa sisältöä myös keskustelumuotoisena, Alm-Siira kertoo.
Lue myös: Merja katosi työpaikaltaan kuin tuhka tuuleen – tämä 44 vuoden takaisesta katoamismysteeristä tiedetään
Alm-Siira kertoo, että on aina kiinnostunut tapauksista, joihin ei ole löydetty ratkaisua.
– Päivi tuntee monet kadonneiden tapaukset läpikotaisin ja oma roolini on lähinnä johdatella tarinoita. Mikään julkisuus näille kadonneiden tarinoille ei ole liikaa. Aina joku, joka lukee jutun kadonneesta tai kuulee tarinan, voi muistaa jotain oleellista vielä vuosien jälkeenkin. Olisi äärettömän tärkeää, että omaiset saisivat vastauksia miettiessään kadonneiden kohtaloa.
Poliisin toiminta pöyristyttää
Rikostoimittajana Hannula on ollut vuosien aikana tekemisissä lukuisien vanhojen tapausten parissa ja seurannut poliisin toimintaa tapausten selvittelyssä.
– Mitä syvällisemmin näihin tapauksiin olen perehtynyt, sitä pöyristyttävämmältä on tuntunut, miten vähän näitä tapauksia on aikanaan tutkittu, miten vähän erityisesti kadonneiden naisten elämäntilanteeseen on kiinnitetty huomiota. On ollut perusteettomia oletuksia, selvännäkijöitä ja muuta hakuammuntaa. Aika on tietysti ollut erilainen, mutta edelleen on mahdollista ratkoa näitä juttuja. Toki se on vaikeaa, Hannula sanoo.
3:00
Maanantaina MTV Katsomossa julkaistut neljä jaksoa käsittelevät Merja Vaaran, Piia Ristikankareen, Pekka Tuukkasen ja Riina Mäkisen tapauksia. Tapauksista vanhin on vuodelta 1980 ja tuorein 2017.
– Näiden tapausten tutkintaan sarja tarjoaa päivityksen sekä tietoa siitä, millaisissa olosuhteissa henkilöt elivät elämäänsä ja katosivat, Hannula toteaa.
Mitä kadonneille tapahtui juuri ennen heidän katoamistaan? Viimeksi nähty -vodcastin neljä ensimmäistä jaksoa ovat katsottavissa MTV Katsomossa. |