Monet saattavat muistaa vielä MTV Uutisten vastaavan päätoimittajan Tomi Einosen uutisankkurina. Viiden Jälkeen -ohjelma kysyi, tullaanko häntä vielä näkemään ankkuroimassa uutisia.
Ensimmäinen Kymmenen uutisten lähetys nähtiin 1. syyskuuta 1981 eli tasan 45 vuotta sitten. Viiden vuoden päästä uutiset täyttävätkin jo 50 vuotta.
Tekoäly rynnistää samaan aikaa kovaa vauhtia osaksi myös uutisten tekemistä. Olisiko siis mahdollista, että viiden vuoden päästä olisi käytössä tekoälyn luomat uutisankkurit?
Juhlapäivän kunniaksi MTV:n Viiden Jälkeen -ohjelma kysyikin MTV Uutisten vastaavalta päätoimittajalta Tomi Einoselta, millaisia muutoksia on luvassa vuonna 2031.
– Jos minä olen vastaavana päätoimittajan viiden vuoden päästä, niin en usko, että meillä on tekoälyn luomia uutisankkureita, Einonen vastaa.
Hän kuitenkin lisää, että tekoälyä hyödynnetään jo tällä hetkellä todella paljon.
– Se varmaan tulee lisääntymään ja opitaan koko ajan uusia juttuja, mutta kyllä meillä ihmiset ovat uutisankkureina.
Lue myös: Pirjo Nuotio katsoo nyt enemmän uutisia kuin työaikanaan – kertoi MTV:lle karmeista unistaan
Nähdäänkö Einonen vielä ankkurina?
Monet saattavat muistaa myös Einosen hänen uutisankkuriajoiltaan. Voitaisiinko hänet nähdä vielä ankkuroimassa uutisia?
