Sähkökatkokset Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa vaikuttavat kaikkiin ja lähes kaikkeen.
– Valot katosivat, mutta tämä on se todellisuus, jossa elämme, sanoo ukrainalainen tv-juontaja pilkkopimeässä studiossa, kun valot ovat juuri sammuneet kesken uutislähetyksen.
– Olemme kaikki yhdessä tässä samassa tilanteessa, hän jatkaa.
Vastaavat katkokset ovat yhä yleisempiä noin kolmen miljoonan asukkaan pääkaupungissa sen jälkeen, kun Venäjä alkoi maaliskuun aikana iskeä maan energiajärjestelmiin ja katkaisi puolet niiden tuotantokapasiteetista.
Ilmaisku häiritsee sähkökatkoa vähemmän
Kiovassa asuvalle pariskunnalle Maryna ja Valeriy Tkalichille sähkökatko tarkoittaa lastenvaunujen jättämistä alakertaan ja nousemista 12 kerrosta ylöspäin portaita pitkin.
Ukrainan viranomaisten mukaan Venäjän tekemät hyökkäykset keväällä ja alkukesällä ovat aiheuttaneet pitkäaikaisia vahinkoja, jopa sellaisia, että ne voivat merkitä sähkökatkoksia kotitalouksille vuosiksi eteenpäin.
– Ilmaiskut aiheuttavat perheelle valtavia riskejä, etenkin nyt kun on vauva. Silti ne (ilmaiskut) häiritsevät minua vähemmän kuin sähkökatkot, tuore isä Valeriy Tkalich sanoo.
Kommentti kuulostaa hurjalta, mutta monien kärsivällisyys on loppumassa.
Osa kiovalaisista oli yli viisi tuntia päivässä sähköttä energiajärjestelmään kohdistuneiden vikojen vuoksi.