Valtaosa suomalaisista pitäisi erityisen vaaralliset vangit telkien takana, vaikka heidän tuomionsa olisi päättynyt, kertoo Uutissuomalainen.
Uutissuomalaisen teettämään gallupiin vastanneista suurin osa, 85 prosenttia, muuttaisi lakia siten, että vaaralliset vangit pysyisivät tuomionsakin päättymisen jälkeen vangittuna.
Kyseistä mahdollisuutta kannatti kyselyyn vastanneista miehistä 84 prosenttia ja naisista 87 prosenttia. Iäkkäämmät vastaajat kannattivat muutosta nuorempia vastaajia myönteisemmin. Puoluekannan suhteen myönteisimmin asiaan suhtautuivat perussuomalaisten kannattajat.
Uutissuomalaisen haastattelema rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen näkee kyselyn tulosten kielivän kansalaisten huolesta, joka herää vaarallisten vankien vapauttamisesta.
Vaaralliset rikoksenuusijat voitiin eristää vuoteen 2006 asti pakkolaitokseen määräämättömäksi ajaksi. Nykyisin tuomittu voidaan määrätä istumaan tuomionsa kokonaan vankilassa, minkä jälkeen hän vapautuu usein suoraan siviiliin.
Uutissuomalaisen USU-gallupissa vastaajille kerrottiin, että esimerkiksi Saksassa tuomari voi päättää, että vaaralliseksi arvioitu henkilö pysyy vankilassa tuomion päättymisen jälkeenkin. Sen jälkeen kysyttiin ”Pitäisikö Suomen lainsäädäntöä muuttaa niin, että vaarallisuusarvion perusteella erityisen vaaralliseksi arvioitua vankia voidaan pitää vankilassa senkin jälkeen, kun hänen tuomionsa päättyy?”