Uutta materiaalia kiinalaisesta tennispelaajasta Peng Shuaista ilmestyi – yksityiskohta videossa herättää epäilyksen
Hetkeksi maailmankartalta kadonneen Peng Shuain vointi on aiheuttanut huolta ympäri maailmaa. Kiinassa hiljennetystä tennistähdestä on ilmestynyt tipoittain kuvamateriaalia.
Tennispelaaja Peng Shuain tilanne Kiinassa on ollut yksi urheilumaailman polttavista puheenaiheesta tänä talvena.
Kiinan kommunistisen puoleen entistä varapuheenjohtajaa Zhang Gaolia raiskauksesta tai seksiin pakottamisesta syyttänyt entinen nelinpelin maailmanlistan ykkönen katosi hetkeksi niin fyysisesti kuin virtuaalisesti Kiinassa.
Pengin vointi on aiheuttanut huolta viimeisen kuukauden aikana. Vaikka hänet on nähty esiintyvän tipoittain julkaistuilla videoilla, epäilys hänen vapaudenriistostaan on pysynyt länsimaissa vahvana.
Tuorein videomateriaali ei varsinaisesti helpota monien huolta Pengin tilanteesta. Yhteensä seitsemän sekuntia kestävällä videolla Peng nauraa Kiinan suurimpiin urheilutähtiin kuuluvan entisen NBA-koripalloilijan Yao Mingin kanssa.
Videon on jakanut Kiinan valtiollisessa englanninkielisessä mediassa Global Timesissa työskentelevä toimittaja Qingqing Chen, joka kertoo saaneensa sen haltuunsa "ystävältään".
– Ystävä lähetti minulle tämä videon, joka näyttää, kuinka kiinalainen tennistähti Peng Shuai jutteli Yao Mingin, yhden NBA-historian rakastetuimman pelaajan kanssa tänä aamuna, Qingqing sanoo.
Toimittajan mukaan video on kuvattu maastohiihtoon liittyvän tapahtuman yhteydessä Shanghaissa.
Eräs yksityiskohta videolla herättää epäilyksen mahdollisesta lavastuksesta. Pengiä ja yhtä taustalla olevaa henkilöä lukuun ottamatta kaikilla muilla videolla esiintyvillä ihmisillä, mukaan lukien Yao Mingillä, on suojamaski kasvojensa osittaisena peittona.
Qingqingin julkaiseman videon lisäksi Twitteriin ilmestyi myös valokuvia Pengistä samassa tilaisuudessa. Kuvat julkaisi Ding Li, joka on väitetysti Pengin ystävä.
Kiinan ihmisoikeustilanne on noussut isosti tapetille Pekingin talviolympialaisten alla. Pengin tilanteen lisäksi länsimaissa on kiinnitetty huomiota muun muassa Länsi-Kiinassa tapahtuvan uiguurivähemmistön järjestelmälliseen sortoon.
Uusimmat
-
22:01
SM-liigassa ei vieläkään kauden ensimmäistä pelikieltoa – alkukierrosten tähti pääsi pälkähästä
-
22:00
Läpimurtohitti muutti Palefacen elämän 14 vuotta sitten – räppäri muistelee Jutta Urpilaisen heittämää kommenttia
-
21:41
Pentagon: Emme halua laajempaa sotaa
-
21:40
Leverkusenille tyrmäävä murskavoitto Mestarien liigassa – Lukas Hradeckyn nolla pelastui kahteen otteeseen
-
21:39
NHL:ssä lähes 60 miljoonan jättidiili
-
21:30
MTV uutiset vieraili Kallion mysteeripaikalla – ratkesiko betonimöhkäleen arvoitus?
-
21:07
Zelenskyi tapaa Bidenin ja Harrisin ensi viikolla Valkoisessa talossa
-
21:03
Paljastus F1-kulisseista – tähtikuskit joutuivat kiusalliseen tilanteeseen: "Mitä v****a?"
-
21:03
Koko perhe samassa kuvassa! Jukka Hildén postasi liudan herttaisia otoksia
-
20:55
SM-liigan illan ainokaisessa melkoista draamaa – Leijonien MM-pakki sivalsi jäätävästi
-
20:43
Jaromir Jagr lopettaa
-
20:29
Lentoyhtiö muistutti työntekijöiksi haluavia alusvaatteiden käytöstä
-
20:27
Von der Leyen ilmoitti 10 miljardin euron tuesta Boris-myrskyn aiheuttamista tulvista kärsineille maille
-
20:10
Salakavala Curry! SM-liigan sulava nikkaritykki väläytteli sähäkkyyttään
-
20:07
Urheiluväki pöyristyi – lakimuutos ajaa seurat ahtaaseen rakoon: "Tosi kohtuutonta"
-
20:04
Asuntomessujen toimitusjohtaja irtisanoutui
-
20:00
Meidän remppa -pariskunta pelkää romahduttavansa tai polttavansa koko talon – näin käy kivijalan poraamisessa
-
19:53
Mestarien liigassa maalannut Kaan Kairinen kertoo vaatineensa huollolta heti pelisilmää: "Se oli pakko sanoa"
-
19:30
Mihin terroristiepäilty tarvitsi 40 kiloa dynamiittia? Nuori mies puhui eksotiikasta
-
19:17
"Kovaääniset saavat hoitoa, hiljaiset eivät" – professori vaatii uhkasakkoja kriisin korjaamiseksi
-
Lataa lisää