Uutta tietoa Äkäslompolon hostellipalosta: Palo todennäköisesti saanut alkunsa ulkoa

1:03img
Palstuslaitos sammuttamassa hostellia Äkäslompåolossa – rakennus tuhoutui palossa täysin
Julkaistu 21.02.2024 14:09
Toimittajan kuva

Jari Peltola

jari.peltola@mtv.fi

Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan hostellin tulipalo sai alkunsa rakennuksen ulkopuolelta.

Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) kertoo tiedotteessaan, että paikkatutkinnan ja teknisten tutkintojen perusteella Kolarin Äkäslompolon tuhoisa hostellipalo sai alkunsa rakennuksen ulkopuolelta. 

Silver Fox -hostelli tuhoutui palossa täysin. Onnettomuudessa kuoli kaksi ja yksi henkilö on edelleen kateissa. Poliisi pitää todennäköisenä, että kolmas kadoksiin jäänyt henkilö oli hostellissa palon syttymisaikaan ja on menehtynyt. Hostellista pelastui 31 henkilöä.

Tutkinnanjohtaja Timo Naskalin mukaan tutkinnassa käytetään niin sanottua sulkutekniikkaa, kun selvitetään tapahtumien kulkua, niiden syitä ja seurauksia. Hänen mukaansa palo ei saanut alkuaan rakennuksen ulkopuolella säilytetyistä sähköpyöristä.

– Tulipalo ei todennäköisesti alkanut talon ulkopuolella olleista sähköpyöristä. Pyöriä ei ole Onnettomuustutkintakeskuksen saamien tietojen mukaan ladattu ulkona ja akut eivät ole olleet niissä kiinni, Naskali kertoo.

Otkesin mukaan rakennuksessa oli palovaroittimet, mutta toistaiseksi on epäselvää, kuulivatko majoittujat niitä.

Onnettomuustutkintakeskuksen tutkinnat kestävät keskimäärin 9-12 kuukautta.

Lue myös: Hostellirakennus tuhoutumassa täysin tulipalossa Äkäslompolossa, henkilövahingoista ei vielä tietoa

Tuoreimmat aiheesta

Tulipalot