Vaalipiirien vähentäminen entisestään ei näytä toteutuvan

29193193 Vaalit 2015 äänestys
Viime eduskuntavaaleissa Manner-Suomessa oli 12 vaalipiiriä.Str / Lehtikuva
Julkaistu 16.06.2015 18:27
Toimittajan kuva

Juha Kaija

juha.kaija@mtv.fi

Vaalipiiriuudistus näyttää kaatuvan keskustan ja perussuomalaisten vastustukseen. Eduskunnan lähetekeskustelussa perustuslain muutosesitystä arvosteltiin myös muista puolueista.

Muutosesityksessä Manner-Suomen vaalipiirien määrä olisi 9-12, kun nykyinen rajaus on 12-18. Ahvenanmaa säilyisi esityksessä jatkossakin omana vaalipiirinään. Manner-Suomessa vaalipiirejä oli viime eduskuntavaaleissa juuri 12.

Keskusta ja perussuomalaiset vastustivat muutosta jo silloin, kun Jyrki Kataisen (kok.) hallitus pani sen alulle. Keskustasta ja perussuomalaisista kerrotaan, että niiden kannat ovat ennallaan. Puolueiden nykyiset voimasuhteet tarkoittavat, että uudistus ei näytä toteutuvan.

Vaalipiirien vähentämisen perusteena on ollut äänikynnyksen madaltaminen, kun taas suurempaa määrää on perusteltu alueellisella edustavuudella.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa