Markkinoiden arvioitiin suhtautuvan myönteisesti tietoon siitä, että Kansallinen liittouma ei todennäköisesti olisi saamassa yksinkertaista enemmistöä Ranskan kansalliskokouksessa.
Osakekurssit lähtivät maanantaina Pariisin pörssissä reippaaseen nousuun Ranskan parlamenttivaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen.
Pariisin pörssin kurssikehitystä kuvaava CAC 40 -indeksi oli maanantaina muutaman tunnin kaupankäynnin jälkeen 2,1 prosenttia plussalla. Myös yhteisvaluutta euron kurssi vahvistui.
Markkinoiden arvioitiin suhtautuvan myönteisesti tietoon siitä, että laitaoikeistolainen Kansallinen liittouma ei todennäköisesti olisi saamassa yksinkertaista enemmistöä Ranskan kansalliskokouksessa eli parlamentissa.
Markkinoilla on kannettu huolta siitä, että yksinkertaisen enemmistön saadessaan Kansallinen liittouma harjoittaisi avokätistä talouspolitiikkaa, jonka myötä Ranska joutuisi törmäyskurssille jäsenmaiden talouspolitiikkaa valvovan EU:n kanssa.
Pariisin pörssin ohella Frankfurtin ja Lontoon pörssit olivat maanantaiaamuna nousussa.
Vaaliennusteiden mukaan Kansallinen liittouma on ottamassa voiton Ranskan parlamenttivaalien ensimmäisellä kierroksella noin kolmasosalla äänistä. On kuitenkin vielä epäselvää, saako puolue yksinkertaiseen enemmistöön tarvittavat 289 paikkaa Ranskan 577-paikkaisessa kansalliskokouksessa.
Vaalien toinen kierros järjestetään tulevana sunnuntaina.