Viimeisimpien kyselytutkimusten mukaan laitaoikeisto ei saisi ehdotonta enemmistöä parlamentin alahuoneessa.
Ranskassa äänestetään tänään toisella ja ratkaisevalla kierroksella maan parlamenttivaaleissa.
Ranskan vaaleissa tänään keskipäivään mennessä äänestäneiden osuus oli korkein neljään vuosikymmeneen, sisäministeriön luvut kertovat.
Keskipäivään mennessä äänensä oli antanut noin 27 prosenttia äänestäjistä. Osuus on korkein sitten vuoden 1981.
Asetelmat ovat jännittävät, sillä laitaoikeiston Kansallinen liittouma menestyi ensimmäisellä kierroksella ja lähtee kärkiasemista tähän päivään.
Kansallisen liittouman vastavoimaksi asettuu ennen muuta vihervasemmistolainen koalitio. Vasemmisto menestyi viikko sitten toiseksi parhaiten, kun taas presidentti Emmanuel Macronin johtaman vaaliliiton kannatus oli vasta kolmanneksi suurinta.
Parlamenttivaalit käydään jo nyt, sillä Macron hajotti maan parlamentin hänen puolueensa kärsittyä tappion kesäkuisissa EU-vaaleissa.
Lue myös: Ranskan oikeiston vaaliliitto toiselle kierrokselle vahvoista lähtökohdista
Erityisesti jännitetään, saako laitaoikeiston liittouma ehdottoman enemmistön parlamentin alahuoneessa eli kansalliskokouksessa. Ehdottomaan enemmistöön vaaditaan 289 paikkaa 577:stä.
Toisen kierroksen äänestys alkoi jo lauantaina Ranskalle kuuluvilla merentakaisilla alueilla. Tänään virallisena vaalipäivänä äänestys jatkuu iltakahdeksaan asti.
Laitaoikeistolle povataan historiallista voittoa
Perjantaina julkistettujen viimeisimpien mielipidekyselyjen mukaan Marine Le Penin seuraajaksi nousseen Jordan Bardellan johtama Kansallinen liittouma ei saavuttaisi ehdotonta enemmistöä. Ipsos- ja Ifop-kyselytutkimuslaitosten mukaan laitaoikeiston liittouma voisi saada 170–210 paikkaa ja vasemmistoliiton Uusi kansanrintama 145–175 paikkaa.
Macronin keskustalaisen vaaliliiton povattiin saavan 118–148 paikkaa, mikä on huomattava pudotus väistyvän kansalliskokouksen 250 paikasta. Macronin odotetaan kuitenkin pysyvän virassaan huhtikuussa 2027 pidettäviin presidentinvaaleihin asti.
Jännitteet kasvavat
Ranskassa jännitteet ovat lisääntyneet sen jälkeen, kun Kansallinen liittouma nousi voittajaksi ensimmäisellä äänestyskierroksella.
Lue myös: Äänestetäänkö Ranskassa jälleen kumihanskat kädessä ja pyykkipoika nokassa? Helena Petäistö kertoo poikkeuksellisesta tilanteesta
Ranskan sisäministerin Gerald Darmaninin mukaan yli 50 ehdokasta ja aktivistia on joutunut pahoinpitelyn kohteeksi vaalikampanjan aikana.
– Tämä kampanja on lyhyt, ja silti meillä on jo 51 ehdokasta, varajäsentä ja aktivistia, joiden kimppuun on käyty fyysisesti käsiksi, Darmanin sanoi BFMTV:lle perjantaina.
Darmaninin mukaan yli 30 ihmistä on pidätetty ja heidän joukossaan on aktivisteja sekä oikealta että vasemmalta äärilaidalta.
Sisäministeri on ilmoittanut, että vaalien toista kierrosta tulee turvaamaan 30 000 poliisia.
Lue myös: Helena Petäistön kolumni: Ranska hyppää tänään tuntemattomaan, ja edessä ovat vaaralliset ajat
Jalkapallotähdiltä voimakkaita kannanottoja
Ranskan jalkapallomaajoukkueen kapteeni Kylian Mbappe kommentoi torstaina Ranskan poliittista tilannetta, kun joukkue valmistautui perjantaiseen otteluun Portugalia vastaan EM-kisoissa.
– Nyt jos koskaan meidän on äänestettävä. Emme voi jättää maatamme näiden ihmisten käsiin, Mbappe totesi Hampurissa lehdistötilaisuudessa.
Mbappe ei suoraan viitannut avauskierroksen voittaneeseen laitaoikeistolaiseen Kansalliseen liittoumaan. Mbappe kuitenkin leikitteli vastauksessaan toimittajalle, joka yritti saada hänen huomionsa viittoillessaan olevansa salin vasemmalla laidalla.
Mbappe osoitti tukeaan myös Ranskan joukkueen hyökkääjälle Marcus Thuramille, kun tämä vetosi nuoriin äänestäjiin Kansallisen liittouman voiton estämiseksi ennen vaalien ensimmäistä kierrosta.
*Päivitys kello 13.33: Päivitetty tietoja äänestysvilkkaudesta juttuun ja otsikkoon.