Vaasalainen Ove pelasti iäkkään pariskunnan hyiseltä kuolemalta – avannossa oli jo ehditty antaa periksi

Vaasalainen Ove Damén kotimökin laiturilla. Damén palkittiin presidentin hengenpelastusmitalilla kahden ihmisen pelastamisesta avannosta.
Vaasalainen Ove Damén palkittiin presidentin hengenpelastusmitalilla kahden ihmisen pelastamisesta avannosta.Ove Damén
Julkaistu 18.04.2023 05:48
Toimittajan kuva
Kati Hyttinen

kati.hyttinen@mtv.fi

Vaasalainen Ove Damén pelasti vuosi sitten talvella iäkkään pariskunnan hukkumasta hyiseen avantoon. Presidentti Sauli Niinistö palkitsi uroteon hengenpelastusmitalilla.

Ove Damén, 62, oli 22. maaliskuuta 2022 mökillään Vaasan saaristossa laittamassa laituria kuntoon kesää varten, kun kaukaa mereltä kuului avunhuutoja. Toinen ääni oli naisen ja toinen miehen.

– Nousin laiturille katsomaan, mistä ääni kuului, mutta ei näkynyt mitään, Damén kertoo MTV Uutisille.

– Hyppäsin mönkijän päälle ja lähdin etsimään. Läheisen saaren takana näin, kun kaksi nuppia tirkisti jään reunasta. Niitä olisi voinut luulla kiviksi, mutta kaksi kypäräpäistä ihmistähän siellä oli avannossa.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Vaasalainen Ove Damén palkittiin presidentin hengenpelastusmitalilla kahden ihmisen pelastamisesta avannosta. 2

Vaasalainen Ove Damén on yksi urhoollisista, jotka on palkittu tasavallan presidentin hengenpelastusmitalilla. Mitali annetaan tunnustukseksi ”erittäin rohkeasta, neuvokkaasta tai oman hengenvaaran uhalla suoritetusta teosta, jolla toisen ihmisen henki on pelastettu uhkaavasta vaarasta”.

Lue myös: Ensin hengenpelastusmitali, sitten kutsu Linnan juhliin – tästä uroteosta presidentti Niinistö palkitsi siivooja Srisudan

Apuna vain lapion varsi ja oma takki

Paikalle lopulta päässeellä Daménilla ei ollut köyttä mukana, mutta hän nappasi lapion kouraan ja siirtyi jalkaisin lähemmäs avantoa. 

– Ajattelin, että jotain kättä pitempää pitää olla. Ja yritin varoa, koska jää oli huono, vaikka sitä oli tietysti vaikea päältä päin nähdä. Loppumatkan etenin nelinkontin. 

– Annoin ensin lapiota naiselle, mutta koska he olivat olleet vedessä jo jonkin aikaa, hän ei jaksanut siitä pitää kiinni. Otin sitten takin päältäni ja tarjosin naiselle sen hihaa. Hän sai siitä otteen, mutta kun yritin vetää häntä avannosta, hän ei jaksanut pitää kiinni siitäkään.

Daménin oli pakko siirtyä aivan avannon reunalle, jossa hän sai itse kiinni naisen housuista ja takapuolesta ja niistä nostetuksi tämän pois vedestä. 

Sen jälkeen hän alkoi auttaa miestä.

– Vaikeutena oli se, että oli niin liukasta, että aina, kun vedin miestä, siirryin vain itse lähemmäs avantoa. Sain sitten käteeni naskalit miehen kaulalta. Niillä vedin itseäni poispäin ja samalla lapiosta kiinni pitävän miehen perässäni jäälle.

Lue myös: Kuopiolainen Sampsa pelasti lapsen 4-asteisesta koskesta Oulussa: "Tein niin kuin jokainen olisi tehnyt siinä tilanteessa"

2:42img

Katso myös: Useita ihmisiä pudonnut veteen heikoilla jäillä – näin toimit, jos jää pettää alta

Pelastettujen taju alkoi hiipua

Damén kertoo, että hän ei ollut ymmärtänyt ottaa puhelinta mukaan lähtiessään ajamaan avunhuutoja päin. Siispä hän ajoi mönkijällä takaisin mökin laiturille, josta pääsi soittamaan lisäapua paikalle.

Pelastuslaitos ehti paikalle reilussa puolessa tunnissa. Märille uhreille aika oli pakkasessa pitkä, vaikka tuuli oli onneksi tyyni ja aurinkokin vähän lämmitti. 

– Vähän siinä jo hätäännyin, kun selvästi näki, että pelastettujen tajunnan taso hiipui. Yritin peitellä naista omalla takillani, mutta eihän se paljon auttanut. Lopulta pelastajat tulivat, ja yhdessä nostimme naisen ja miehen heidän alukseensa. 

"Fokus oli pelastamisessa"

Omasta puolestaan Damén ei kertomansa mukaan ehtinyt olla huolissaan.

– Piti tietysti olla varovainen, että ei putoa avantoon itsekin, kun sen reunalla olin – että oma turvallisuus ensin – mutta fokus oli kovasti pelastamisessa.

Damén kertoo, että missään vaiheessa ei iskenyt paniikki. 

– Se oli mielessä koko ajan, että pitää pysyä rauhallisena eikä saa hätääntyä. Ja siihen avun antoi elämänkokemus. 

Lue myös: Heidät palkittiin presidentti Niinistön myöntämillä hengenpelastusmitaleilla toissa vuonna: Jussi Saksa esti nuorta tyttöä puukottamasta vanhuksen hengiltä

Synkkä virtapaikka

Yksi erikoinen yhteensattuma tapaukseen liittyi.

Daménin isoisä oli pudonnut jäihin ja hukkunut lähes samassa paikassa noin 40 vuotta aiemmin.

– Jäihin hukkui silloin kaksi. Toinen yritti puukolla ylös, mutta ei sekään auttanut. 

Paikalla kulkee Raippaluodon sillan luota alkava salakavala pohjavirtaus, joka syövyttää jäätä alta päin. Siksi oli yllätys, että juuri siitä kohtaa kulki nyt merkitty moottorikelkkareitti. 

– Tämän tapauksen jälkeen liikenne paikalla on kyllä onneksi vähentynyt.

Daménille itselleen tapaus opetti sen, että naskalit eivät välttämättä ole pelastava tekijä. 

– Vain niillä ei pääse ylös. Molemmilla avantoon joutuneilla olivat naskalit kaulassa, eivätkä ne auttaneet heitä. Pitää siis hallita myös tekniikka, jolla itseä vetää pois avannosta, ettei alavartalo mene jään alle. Avannossa pitää potkia itsensä ”laudaksi”, jotta jään reunan yli pääsee. 

Mitään jään pelkoa tapaus ei Daménin sydämeen jättänyt.

– Kyllä minä lähden jäälle jatkossakin. 

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Vaasalainen Ove Damén palkittiin presidentin hengenpelastusmitalilla kahden ihmisen pelastamisesta avannosta. 3

Tapaus ei jättänyt Ove Daménille mitään jään pelkoa, vaan hän aikoo viettää aikaa jäällä jatkossakin. 

"Ei sitten taideta täyttää seitsemääkymmentä"

Damén kertoo, että hänen pelastamansa nainen ja mies olivat 69-vuotiaita. He olivat olleet moottorikelkkailemassa, kun jää oli yllättäen pettänyt. 

– Avannossa he olivat sanoneet toisilleen, että ei sitten taideta täyttää seitsemääkymmentä.

– He olivat antaneet periksi jo.

Damén on tavannut pariskunnan tapahtuneen jälkeen useasti ja keskustellut heidän kanssaan tilanteesta.

– He lievästi sanottuna ovat olleet kiitollisia, Damén myöntää.

Pariskunta oli presidentiltä hengenpelastusmitaliakin anonut. Mitali annetaan tunnustukseksi ”erittäin rohkeasta, neuvokkaasta tai oman hengenvaaran uhalla suoritetusta teosta, jolla toisen ihmisen henki on pelastettu uhkaavasta vaarasta”.

Ennen tätä Damén on jo palkittu urhoollisuudestaan Merivartioston ja Suomen uima- ja hengenpelastusliiton mitaleilla.

– Mutta tämä presidentin myöntämä on aivan ylivertainen. Mahtava juttu. 

– Kyllä ajatus on silti uhreissa enemmän kuin itsessä. Olen tyytyväinen, että he saivat elämäänsä jatkoa.

Seitsemäntoista ihmistä palkittiin hengenpelastusmitalilla

Tasavallan presidentti myönsi seitsemälletoista ihmiselle hengenpelastusmitalin 14.4.2023. Hengenpelastusmitali annetaan tunnustukseksi erittäin rohkeasta, neuvokkaasta tai oman hengenvaaran uhalla suoritetusta teosta, jolla toisen ihmisen henki on pelastettu uhkaavasta vaarasta.

Mitalin saajat (suluissa perusteena oleva teko):

  • Paju Ari (jäistä pelastaminen)
  • Lappalainen Jukka (jäistä pelastaminen)
  • Pussinen Meeri (elvytys)
  • Klasila Pauli (häkämyrkytykseltä pelastaminen)
  • Malmstedt Lauri (junaradalta pelastaminen)
  • Liukkonen Ville-Valtteri (jäistä pelastaminen)
  • Damén Ove (jäistä pelastaminen)
  • Lahti Topi (tulipalosta pelastaminen)
  • Malinen Martti (vedestä pelastaminen)
  • Piiroinen Harri (pahoinpitelyltä pelastaminen)
  • Halonen Jorma (jäistä pelastaminen)
  • Tiiva Heikki (jäistä pelastaminen)
  • Rönkkö Reino (jäistä pelastaminen)
  • Eriksson Sami (vedestä pelastaminen)
  • Eriksson Heli (vedestä pelastaminen)
  • Eriksson Joona (vedestä pelastaminen)
  • Eriksson Kasper (vedestä pelastaminen)

Hengenpelastusmitalilautakunta käsitteli kaikkiaan 85 ehdotusta, joista se puolsi seitsemäätoista esitystä.

6:32img

Katso myös: Sankarikoira Duca suojeli isäntäänsä suden lähestymiseltä

Tuoreimmat aiheesta

Sankaritarinat