Heidin Isla-koira pelasti kävelytielle tuupertuneen miehen kuolemalta – myös edellinen snautseri palkittiin sankarina

1:49img
Katso video: Isla-koiran vaistonvarainen toiminta pelasti tuntemattoman miehen hengen.
Julkaistu 12.11.2024 17:42

Tino Vanhanen

tino.vanhanen@mtv.fi

Kääpiösnautseri Isla palkitaan joulukuussa Sankarikoiran arvolla. Omistaja Heidi Mäkelä kertoo nyt, kuinka koira pelasti tuntemattoman miehen hengen.

Kennelliitto myöntää tänä vuonna Sankarikoiran arvon 17 koiralle. Arvoja myönnetään koirille, jotka ovat toiminnallaan merkittävästi vaikuttaneet ihmishengen pelastumiseen.

Heidi Mäkelä muistaa heränneensä elokuun 6. päivän yönä siihen, että hänen kääpiösnautserinsa Isla tunki kuonoaan omistajansa naamaa vasten.

– Ajattelin, että Islalla on lämmin ja menin avaamaan parvekkeen ovea. Kun avasin oven, Isla meni suoraan parvekkeelle, ja se ei koskaan mene sinne, Mäkelä kertaa helteisen yön tapahtumia.

Seurattuaan koiraansa parvekkeelle Mäkelä ymmärsi nopeasti, mitä koira yritti hänelle kertoa.

– Näin, että siinä hiljaisella kävelytiellä makaa tumma hahmo ja tajusin, että se on ihminen.

Päästyään alas asti Mäkelää odotti järkyttävä näky. Keski-ikäinen mies makasi maassa tajuttomana.

– Päästä tuli paljon verta. Yritin herätellä, mutta hän ei tullut tajuihinsa.

Mäkelä soitti välittömästi hätäkeskukseen ja jo viidessä minuutissa ensihoitajat ja lääkäri olivat paikalla.

– Kun lopulta kerroin, että koirani herätti minut - muistan ensihoitajan sanat: ”Sinulla on fiksu koira, pelasti juuri tämän kaverin hengen.”

Edellinen koira sai saman palkinnon

Niin uskomatonta kun se onkin, kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Mäkelän omistama koira palkitaan Sankarikoiran arvolla.

– Vuonna 2019 minun nyt jo edesmennyt saman rotuinen koira pelasti myös ihmishengen, Mäkelä paljastaa.

MAYA

Maya-koira oli yksi vuoden 2019 Sankarikoirista.

Mäkelän silloinen Maya-koira oli käyttäytynyt levottomasti ja tuijottanut tiukasti omistajaansa, joka luuli tämän haluavan ulos tarpeilleen.

Ulkoa löytyikin hengenvaarassa ollut pahasti paleltunut mies.

Mies saatiin hereille, mutta poliisit sanoivat, että ilman soittoa hälytyskeskukseen tämä ei olisi selvinnyt pää paljaana hangessa maaten.

Lopuksi Mäkelä haluaa antaa vielä arvokkaan neuvon koiranomistajille.

– Mielestäni olisi hirveän tärkeää, että kaikki opettelisivat oman koiran elekieltä.

Lue myös: "Nyt on kyllä jötikkä" – Vili todisti Lahden moottoritiellä hirven ja koiran absurdia ajojahtia

Hamlet-pentu kuoli toisen koiran puremaan – omistaja ei välttämättä ole oikeutettu edes korvauksiin

Tuoreimmat aiheesta

Sankaritarinat