Torstain Enbuske, Veitola & Salminen -lähetyksessä perehdyttiin vaginahieronnan saloihin.
Juontaja Maria Veitola veti torstain ohjelmassa yhden erikoisimmista haastatteluistaan.
Nainen nimittäin haastatteli suorassa lähetyksessä lantionpohjan lihashuoltaja Saana Valkamaa sekä hierottavana lähetyksessä ollutta bloggaaja Nanna Vallia.
Erikoisen tilanteesta teki se, että haastattelu tapahtui samaan aikaan, kun Valkamaa suoritti vaginahierontaa Vallille. MTV kysyi Veitolan tunnelmia haastattelun jälkeen.
– Ei siinä oikeastaan mitään ihmeellistä ollut, kun olimme siinä naisten kesken, Veitola kommentoi.
Hänen mukaansa tilanne ei ollut lainkaan niin härski, kuin voisi kuvitella.
– Eri asia olisi ollut, jos tilanteessa olisi ollut esimerkiksi kaksi miestä, ja toiselle olisi tehty anushierontaa, Veitola sanoo.
Torstain Enbuske, Veitola & Salminen lähetyksessä tutustuttiin vaginahierontaan, tantriseen hoitomuotoon, jonka avulla vartalosta vapautetaan sinne varastoituneita traumaattisia kokemuksia.
Katso videolta, mistä vaginahieronnassa on kyse!
Katso EVS-jakso kokonaisuudessaan MTV Katsomon kautta.