Vahvistus: Näin myöhäisen kevään kaikkien aikojen lumiennätys rikki Nurmijärvellä – "Hullultahan tämä kuulostaa"
Maanantai- ja tiistaiaamun välillä maan lounaisosassa satoi ennätyksellisesti lunta.
Ilmatieteen laitos kertoo, että maanantai- ja tiistaiaamun välillä lunta satoi 10–20 senttimetriä. Erityisesti lunta tuli Uudenmaan länsiosassa, Kanta-Hämeen eteläosassa ja Varsinais-Suomessa.
Eniten lumensyvyys kasvoi aamumittauksen mukaan Nurmijärven Röykän havaintoasemalla. Siellä lunta satoi 21 senttimetriä.
– Nurmijärvellä havaittu 21 senttimetrin lumisadekertymä on ennätyksellinen tähän aikaan vuodesta. Maan lounaisosassa ei ole ennen satanut näin paljon lunta vuorokaudessa näin myöhään keväällä, kertoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Pauli Jokinen.
Nurmijärven kunta kertoi Facebookissa, että käytössä on kunnan koko aurauskalusto.
– Hullultahan tämä hieman kuulostaa, mutta lisäksi myös hiekoitamme joitain pahimpia kohtia. Juuri, kun olimme hyvässä vauhdissa hiekanpoiston kanssa, kertoo katujen kunnossapitoinsinööri Niina Alakotila.
Lunta on ollut huhtikuussa maassa ennenkin, mutta silloin kyse on ollut yleensä talven takaisia vanhoja lumia.
– Edellisen kerran vastaavanlaisia lumisateita oli maan lounaisosassa huhtikuun lopulla vuonna 1985. Tuolloin Laitilassa kertyi lisää lunta 19 senttimetriä vuorokaudessa, tiedotteessa kerrotaan.
Ilmastonmuutos voi lisätä lumisateita
Ilmatieteenlaitos kertoo, että ilmaston lämpenemisen myötä ilmakehän kosteussisältö on kasvanut, mikä lisää voimakkaampien sateiden riskiä. Sademäärät ovat kasvussa vuoden talvipuoliskon lämmetessä.
– Ääri-ilmiöiden tutkimus on parhaillaan kehitysvaiheessa, ja tiedeyhteisön tavoitteena on ottaa käyttöön nykyistä tarkemman erotuskyvyn ilmastomalleja, joilla voidaan saada parempaa tietoa sään ääri-ilmiöiden, kuten voimakkaiden lumisateiden esiintymisen muutoksista, tutkimusprofessori Hilppa Gregow Ilmatieteen laitokselta toteaa tiedotteessa.
Lumisade jatkuu tiistaina. Ilmatieteenlaitoksen tietojen mukaan esimerkiksi Espoon Nuuksion automaattimittauksessa lumipeite on kasvanut jo 28 senttimetriä.
Lumisade hankaloitti ajokeliä, mitä pahensi entisestään jäätävä sade.
Neljä raitiovaunua jumissa Helsingin Maunulassa.
Uusimmat
-
14:01
Varjoliitäjä pudonnut maahan Muhoksella – tämä tapauksesta tiedetään
-
13:50
Ukrainassa jälleen hyökkäyksiä – ainakin kaksi kuollut
-
13:50
Kommentti: Odotus on ohi! Kalle Rovanperällä eväät täydelliseen tyrmäykseen
-
13:34
Sinivalkoisen äänen uran loppu häämöttää: "Minulla on muutakin elämää kuin urheilu"
-
13:20
Poliisi tutkii näyttelijä Nicolas Cagen pojan väitettyä hyökkäystä äitinsä kimppuun
-
12:36
Ensi viikolla jopa +24!
-
12:31
Miksi farkuille ja ulkovaatteille on omat pesuohjelmansa? Näin pyykkikoneen ohjelmat eroavat toisistaan
-
12:26
Kärpät ryösti toisen SM-liigaseuran maalipyssyn!
-
12:25
Putin nosti ydinasejoukot esiin: "Venäjä käy ratkaisevaa ajanjaksoa – emme siedä minkäänlaisia uhkauksia"
-
12:14
Ilves iski kiinni: Tommi Niemelän luottomies haaviin
-
12:03
Nakuilua ja sipsipussi – tässä ovat tämän vuoden Met-gaalan oudoimmat asut
-
11:48
Näin puolueet eroavat MTV:n eurovaalikoneen Gaza-kysymyksessä – kokoomusehdokkaat erimielisiä
-
11:47
Ei herkille! MM-rallin tähtikuljettajaa kohtasi karmea tapaturma: "Koira oli keskellä tietä"
-
11:40
Putinin käytös herätti huomiota suorassa lähetyksessä – erikoista sormeilua jokaisen kättelyn yhteydessä
-
11:30
Savuavassa lentokoneessa matkustanut Mika Lintilä lohkaisi uutisesta hervottoman vitsin: "Meille kerrottiin ihan eri syy"
-
11:13
Monacon kuolonkolari: Suomalaismiestä vastaan nostettu raskaat syytteet
-
11:06
Kalle Rovanperältä jykevä paluu – hätkähdyttävä lausunto testi-ek:n maalissa: "Pitäisikö meidän olla peloissamme?"
-
11:05
Maailman nopein poliisiprätkä: Lähes 300 km/h kulkeva pyörä päätyi tamperelaismuseoon
-
10:58
Olkiluoto 2 tuottaa jälleen sähköä!
-
10:30
Ukrainan viisuedustaja kaatui semifinaalin harjoituksissa, mutta pelasti tilanteen huikealla tavalla – muillakin artisteilla haasteita lavalla
-
Lataa lisää