Etelä-Suomessa oli näin kylmää viimeksi 36 vuotta sitten: 60 vuoden aikana koettu kolme hyistä huhtikuun loppua
Etelä-Suomea koettelee poikkeuksellisen kylmä kevät, arvioi Ilmatieteen laitos.
Menneinä vuosikymmeniä näin kylmiä huhtikuun loppuja on ollut vain joitain. Meteorologi Hannu Valta Ilmatieteen laitokselta kertoo MTV Uutisille, että yhtä kylmää on huhtikuun lopussa ollut ainakin vuosina 1966, 1985 ja 1988.
Valta kertoo, että esimerkiksi vuonna 1988 kylmä sää jatkui vappuun asti.
Lunta yllättävän paljon
Valta kertoo, että harvinaisena säänä pidettäisiin keliä, joka koetaan kerran 10 vuoteen, poikkeuksellisena taas kerran 30 vuoteen tulevaa säätä. Harvinaista huhtikuun lopussa olisi keskilämpötilan käyminen nollassa, pidempi ja kylmempi kausi taas poikkeuksellinen.
– Lämpötilat ovat olleet poikkeuksellisen koleita ajankohtaan nähden, Valta arvioi.
Lumisateidenkin määrää hän pitää poikkeuksellisena vuodenaikaan nähden. Lumisateet ovat painottuneet Uudellemaalle ja esimerkiksi Nurmijärvellä lunta on tullut 25 senttimetriä.
– Yllättävän paljon. Ainakin harvinaisen ja poikkeuksellisen välillä, Valta toteaa.
Lunta voi joskus tulla toukokuussakin
Hän muistelee, että vastaavasti juuri vuonna 1988 koettiin kunnon lumimyräkkä ja kesärenkailla liikkeellä olleet autoilijat joutuivat kolarisumaan.
Kylmemmät hetket ja lumisateet toki itsessään ole huhtikuussa tavattomia, mutta pääkaupunkiseudulla huomattavan harvinaisia. Esimerkiksi vuonna 2005 Helsingissä saatiin lumisateita huhtikuun lopussa.
Lumisateita on toisinaan tullut myöhemminkin, esimerkiksi toukokuussa äitienpäivän tienoilla.
Pekka Poudan lumikaaosennuste: "Itse en uskaltaisi mennä talvirenkaillakaan."
Lue myös: Kasvukausi on hieman myöhässä
Uusimmat
-
11:05
Maailman nopein poliisiprätkä: Lähes 300 km/h kulkeva pyörä päätyi tamperelaismuseoon
-
10:58
Olkiluoto 2 tuottaa jälleen sähköä!
-
10:30
Ukrainan viisuedustaja kaatui semifinaalin harjoituksissa, mutta pelasti tilanteen huikealla tavalla – muillakin artisteilla haasteita lavalla
-
10:25
Tapparalle kivikova paluumuuttaja
-
10:18
Poliisi tutkii: Rattijuoppo kaahasi yli kahtasataa
-
09:55
Yksi kuva paljastaa, kuinka hyinen poikkeus Suomen talvi oli maailmassa
-
09:50
Lehti: Tämä seura haluaa tähtivahti Christian Heljangon
-
09:45
Jere testasi kekseliään niksin juuston höyläämiseen: "Vau!"
-
09:25
IS: Yksi Koskelan teinimurhaajista vaatii tuhansien eurojen kärsimyskorvausta
-
09:21
Frida Karlssonilta, 24, yllätyspaljastus: "Elämässä on muutakin"
-
09:00
Jukka Jalonen häkeltyi Jesse Puljujärven tempauksesta – "En ole pitkään aikaan nähnyt"
-
08:54
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi keuhkosyöpään kuvausten päättymisen jälkeen – yksi pysäyttävä keskustelu on yhä toisen osallistujan mielessä: "Se oli maaginen hetki"
-
08:40
USA:n edustajainhuoneen puhemies yritettiin syrjäyttää – Trump puuttui peliin
-
08:33
"Täydellinen katastrofi" – Mestarien liigan kohutilanteesta rajua jälkipyykkiä, tuomarin anteeksipyyntö torpattiin
-
08:14
Keuliva mopoilija pakeni poliisia – vauhtia jopa 90 km/h
-
08:09
Buuauksia ja kielletty lippu: Israel sai jo tuta, mitä illan semifinaalissa on luvassa – tiukat turvatoimet pettivät Malmössä
-
08:05
Euroviisujuontaja Petra Mede villitsi yleisön – kuka hän oikein on?
-
08:00
Suora lähetys: Millainen kalusto nähdään siipirikkoisen Venäjän voitonpäivän paraatissa?
-
07:57
Biden: Trump ei tule hyväksymään presidentinvaalien tulosta
-
07:45
Kun Ilkka meni mökilleen, häntä odotti hämmästyttävä näky: "Elintila oli pienentynyt huomattavasti"
-
Lataa lisää