Vaikea ajokeli jatkuu lauantaina – jalankulkijoille varoitus

Jalkakäytävät voivat olla lauantaina erittäin liukkaita maan etelä- ja keskiosassa.

Perjantaina tieliikennettä merkittävästi vaikeuttanut huono ajokeli jatkuu myös lauantaina. Päivystävä meteorologi Jani Parviainen Ilmatieteen laitokselta kertoo, että ajokeli on erittäin huono maan etelä- ja keskiosissa puoleen päivään asti. Ajokeliä heikentävät jäätävät vesisateet ja lumi- tai räntäsateet. Lapissa huono ajokeli jatkuu lauantaina pitkälle iltapäivään lumisateiden takia.

Parviainen arvioi, että lauantaina huonoin ajokeli osuu maan keskiosaan.

– Sinne voi tulla melko pyryttämällä lunta, sanoi Parviainen STT:lle.

Lunta voi kertyä maan keskiosaan lauantaina 10–20 senttiä. Viikonlopun aikana sateet poistuvat pääosin Suomen päältä, ja sunnuntaina koko maan teillä vallitsee normaali talvikeli.

"Aurinko lämmittää ihan kivasti"

Maan etelä- ja keskiosissa jalkakäytävät voivat olla lauantaina erittäin liukkaita, koska jään päällä saattaa olla vettä. Parviainen varoittaa, että myös sunnuntaina jalankulkijoiden kannattaa olla hyvin varovaisia, koska jalkakäytäville mahdollisesti kertynyt vesi jäätyy.

Lauantaiaamuna lämpötilat ovat Etelä-Suomessa plussan puolella. Pirkanmaan pohjoispuolella pakkasta on lauantaina muutamasta asteesta ja noin seitsemään asteeseen.

Sunnuntaista on tulossa lähes koko maassa melko aurinkoinen talvipäivä. Pakkasta on muutaman ja kymmenen asteen välillä.

– Aurinko lämmittää varmaan jo tähän vuodenaikaan ihan kivasti.

Lue myös:

    Uusimmat