Vaikea jäätilanne laittoi kaikki jäänmurtajat töihin

jäänmurtaja sisu ja urho
Jäänmurtaja Sisu kuvattuna Urhon perästä Helsingissä 10. huhtikuuta 2015.Lehtikuva
Julkaistu 01.03.2018 22:25

MTV UUTISET - STT

Kuluva talvi on ollut merillä edellisvuosia haasteellisempi, Liikennevirasto kertoo. Viimeisinkin jäänmurtaja lähti liikkeelle keskiviikkona.

Erityisen vaikea tilanne on Kemi–Tornio-väylällä, jossa on jatkuvasti kaksi jäänmurtajaa alusten apuna. Lisäksi Oulun väylällä on töissä yksi ja Merenkurkun alueella kaksi jäänmurtajaa.

Liikenneviraston mukaan edellinen haasteellinen talvi oli vuonna 2011. Nykyinen talvi näytti tammikuun loppuun asti helpolta, mutta kovat pakkaset muuttivat tilanteen. Tämän hetken arvion mukaan jääpeite todennäköisesti laajenee maaliskuun puoliväliin asti.

Tänä vuonna jäänmurtajien kausi alkoi joulun alla. Kaikki jäänmurtajat palaavat kotisatamaan Helsinkiin todennäköisesti toukokuussa.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa