Kysyimme kolmen eri tapahtuman järjestäjiltä, vaikuttaako Saksan joulutoritragedia mahdollisesti tapahtumien turvajärjestelyihin Suomessa.
Joulutorilla Saksan Madgeburgissa sattui perjantai-iltana ainakin viiden ihmisen hengen vaatinut tragedia, kun auto ajoi väkijoukkoon. Lisäksi lukuisat ihmiset loukkaantuivat. Soitimme kolmelle tapahtumajärjestäjälle ja kysyimme, onko tapahtumien vuoksi mahdollisesti tiedossa muutoksia turvallisuusjärjestelyihin.
0:49
Lue lisää: Tämä Saksan joulutoritragediasta tiedetään
Tampereen joulutorin tuottaja Rami Lehtinen vastasi MTV Uutisille viestitse, että heillä on kaikki kunnossa.
Helsingin tapahtumasäätiön toimitusjohtaja Stuba Nikula puolestaan kertoo, että Senaatintorilla järjestettävillä Tuomaan markkinoilla on aamulla käyty järjestäjien kesken tilannetta läpi.
– On todettu, että ainakin tämänhetkiset järjestelyt riittävät.
Nikula lisää, että viranomaisten kanssa keskustelua ei ole käyty, sillä heidän suunnaltaan ei ollut haastatteluun mennessä tullut yhteydenottoa. Hän sanoo myös, että jos jotain lisätoimenpiteitä tehdään, ei niistä kerrota.
Mitä tulee ensi vuoden Tuomaan markkinoiden turvajärjestelyihin, ne selviävät Nikulan mukaan sitten, kun tapahtumaa ruvetaan tekemään.
Nikula kertoo, että Tuomaan markkinoilla kuten muissakin tapahtumissa tehdään aina turvallisuus- ja pelastussuunnitelma, joka hyväksytetään viranomaisilla eli poliisilla ja pelastuslaitoksella.
– Sen keskeinen osa ovat erilaiset riskimahdollisuudet, joista tällainen torille ajaminen on yksi skenaario siinä missä esimerkiksi sään ääri-ilmiöt tai avotulen käyttö myyntikojulla.
Nikulan mukaan varautuminen autolla väkijoukkoon -skenaarioon on huomioitu. Siinä keskeistä on raskaiden esteiden sijoittelu sopiviin kohtiin.
Hän lisää, että Senaatintorin ympärillä oleva katualue on siinä mielessä sattumalta kätevä, että siellä on esimerkiksi erilaisia katukivetyksiä ja valotolppia jo entuudestaan sopivissa kohdissa.
– Esimerkiksi Aleksanterinkadulta kummastakaan suunnasta ei pysty kiihdyttämään kovin lujaa torille ilman, että törmää johonkin jo valmiiksi siellä olevaan.
Turvallisuus on huomioitu myös muilla tavoin, kuten kameravalvonnalla ja turvahenkilöstöllä.
Lue myös: Silminnäkijä kertoo kauhusta BMW-kuskin kaahattua päin väkijoukkoa Saksassa: "Pitelin sylissäni miestä, jonka jalka roikkui sivussa"
Näin kommentoidaan Turusta
Turussa Vanhalla Suurtorilla julistetaan tiistaina 24. joulukuuta kello 12 joulurauha ja tapahtuma vetää väkeä paikalle sankoin joukoin. Turun kaupungin viestintäjohtaja Saara Malila kertoo, että uutta uhka-arviota tai uusia toimia ei ole tehty Saksan tapauksen jälkeen.
– Joulurauhanjulistuksesta on tehty turvallisuussuunnitelmat ja selvitykset aiemmin yhteistyössä poliisin kanssa, ja poliisi tekee uhka-arvion liittyen näihin uusiin Saksan tapahtumiin.
– Emme ole tehneet itsenäisesti uusia turva-arvioita Saksan tapahtuman jälkeen.
Malila kertoo, että joulurauhanjulistuksen turvallisuustekijät on huomioitu vahvasti jo monen vuoden ajan. Poliisi on vahvasti mukana suunnitelmien teossa. Kaupunki ei niitä kuitenkaan avaa sen tarkemmin.
– Tässä on kuitenkin onneksi vielä maanantaihin asti aikaa miettiä, jos tarvitsee tehdä uusia toimia.
Anna Saarenoja Lounais-Suomen poliisilaitokselta ei kommentoi MTV Uutisille tarkemmin Turun joulunrauhanjulistuksen turvallisuusjärjestelyitä.
– Periaate on se, että kaupunki vastaa yleisötilaisuuden turvallisuudesta. Poliisi vastaa yleisestä järjestyksestä ja turvallisuudesta, hän kertoo MTV Uutisille.