Espooseen on suunniteltu huomiselle juhlia, joihin oli alun perin osallistumassa jopa yli sata ihmistä. Asiasta kertoo Länsi-Uudenmaan poliisin yleisjohtaja Lauri Hakkala.
Lauri Hakkala kertoo poliisin saaneen tietoa huomiselle suunnitteilla olevista pääsymaksullisista juhlista monesta eri lähteestä, muun muassa tapahtuman omilta Facebook-sivuilta.
Länsi-Uudenmaan poliisi muistuttaa Twitterissä aluehallintoviraston säätämistä kokoontumisrajoituksista, joiden mukaan Uudellamaalla ei saa koronatilanteen takia järjestää toistaiseksi yli 10 hengen tapahtumia.
Poliisi kävi järjestäjän kanssa "hyvähenkisen keskustelun"
Hakkala kertoo käyneensä ”hyvähenkisen” keskustelun tapahtuman järjestäjän kanssa pariinkin eri otteeseen.
– Tapahtuman järjestäjä ilmaisi keskusteluissamme, että on aikeissa tapahtuman peruuttaa ja siirtää toiseen ajankohtaan. Ja luotan kyllä siihen, että hän on sanojensa mittainen.
– Toki me valvomme muun toiminnan ohella sitä, että kun tapahtuma olisi niinkin pian kuin huomenna ja jos sinne on jo suuret määrät lippuja myyty, että sopimuksemme todella myös pitää.
Järjestäjä halusi purkaa koronaturhautumistaan
Tapahtuma oli poliisin tietojen mukaan tarkoitus järjestää espoolaisella vuokrasaunalla, johon mahtuu noin sata ihmistä.
Hakkala kertoo tapahtuman järjestäjän olleen ilmeisesti turhautunut siihen, että esimerkiksi kaupoissa ihmiset saavat parveilla mielin määrin, mutta juhlat ovat kiellettyjä.
– En halua lainata sen enempää käymäämme keskustelua, mutta siinä tuli ilmi sen tyyppistä, että häntä turhauttaa esimerkiksi se, että kauppaliikkeisiin syntyy jouluruuhkia ja isoilla ostareilla on tuhatmäärin ihmisiä, ja sitten kun hän yrittää tällaista juhlaa joulun aikaan järjestää, se ei onnistukaan.
– Hän siis on ollut oletettavasti tietoinen kokoontumisrajoituksista, mutta juhlat siitä huolimatta olisi järjestänyt.
Hakkalan mukaan vastaavanlaisia suunnitelmia on tullut vastaan aiemminkin, mutta niistä on jouduttu luopumaan.
Kaikki talkoisiin mukaan
Hakkala kertoo poliisin toivovan hartaasti, että viranomaisten antamia ohjeita noudatettaisiin.
– Toivoisimme ihmisten ymmärtävän syyn siihen, miksi tällaiset rajoitukset on tehty. Kun jaksettaisiin poikkeusaikaohjeita noudattaa ja olisimme kaikki talkoissa mukana, helpotettaisiin kaikki toistemme elämää ja pääsisimme mahdollisimman nopeasti takaisin normaaliarkeen.
Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
7:04