USS Kearsarge ylitti toimittajan odotukset. Edes ahtaanpaikankammo ei pilannut reissua, kirjoittaa MTV Uutisten toimittaja Kitta Kohonen reportaasissaan.
Katson etukäteen kuvia Kearsargesta. Mielettömän kokoinen kansi, mutta ikkunoita ei näy.
Mietin, mitä tapahtuu, jos saan hytissä paniikkikohtauksen. En anna pahan ahtaanpaikankammon estää kokemusta ja saavun Hernesaaressa pääportille kerrankin ajoissa.
Olen jo ennen vierailua sisäistänyt sotilaskurin merkityksen.
Lähes 3000 sotilasta ja miehistön jäsentä
Tulkaa kevyiden kantamusten kanssa, kuuluu ohje maihinnousutukialus Kearsargelta. Aluksen sisällä ymmärtää nopeasti miksi.
Kuljemme ylös ja alas kapeita jyrkkiä portaita. Käytävät ovat ahtaat ja niissä on usein paljon ihmisiä liikkeellä.
Alus on iso, mutta on siellä väkeäkin: yhteensä noin 2700 sotilasta ja miehistön jäsentä.
Heti alkuun selviää, että jaan hyttini kolmen naissotilaan kanssa. Rempseä Grace osoittaa kerrossängyn yläpetiä.
– Siellä on puhtaat lakanat, hän sanoo.
Kainalossani on makuupussi, sillä etukäteen oli vinkattu myös siitä, että yö saattaa olla kylmän kalsea.
Nukun Kearsargen lääkäri-Gracen, lentäjä-Meganin sekä Yhdysvaltain merijalkaväen strateginen viestijä-Stephanien kanssa.
He ovat asetelleet hyttiin jouluvalot, hankkineet sänkyjen suojaksi pidemmät verhot ja koristelleet muutenkin kodinomaisesti. Kahdella sängyllä on porontaljat.
– Toinen on Norjasta ja toinen Suomesta, Grace kertoo.
Miespuoliset toimittajat kertovat, että miesten hyteissä on erilaista. Siellä peitteitä oli lattian nurkassa, ja heitä oli kehotettu nappaamaan peitto sieltä.
Hytissä on pieni lavuaari, mutta vessat ja kylpyhuoneet ovat yhteisiä muiden kanssa.
Saattaja mukana
Emme saa liikkua aluksella yksin. Minun parikseni on valittu Stephanie. Myös Grace liikkuu usein kanssamme. En pääse menemään edes vessaan yksin.
Pakko myöntää, että tämä on itselleni hyvä asia. En yhden kokonaisen päivän jälkeen ole oppinut reittiä vessaan tai suihkuun.
Tilannetta ei helpottanut se, että illalla valot käytävissä ja hyteissä vaihtuivat punaisiksi.
– Valkoiset valot pitää sammuttaa, että silmät tottuvat hämärään. Tämä auttaa esimerkiksi, jos menee ulos pimeään suorittamaan tehtävää, Grace selittää.
Ruokaa ja treeniä
Laivalla kuulen, ettei siellä ole oikeastaan vapaa-aikaa. Ja se vähä mitä on, menee treenatessa.
– Laivanrakentajat ovat tienneet, mitä merijalkaväki tahtoo, Stephanie nauraa ja viittaa kuntosaliin.
Ruokaloita on kolme. Me syömme siellä, missä käy sotilaiden kerma.
Aamupala, lounas ja päivällinen. Isot pöydät ja paljon ruokaa.
Muissa ravintoloissa on hektisempi meno. Pidemmät jonot, tungosta ja nuorempaa väkeä.
Kaikki ovat kohteliaita. He eivät välttämättä tervehdi ensimmäisenä, mutta vastaavat iloisesti hymyillen tervehdykseen.
Teemme vielä kierroksen ilta-auringossa. Kännykkä näyttää, että päivän askeltavoite on saavutettu jo kauan sitten.
Nuorukainen peruuttaa hävittäjää, ja operaatiossa on mukana useita muitakin.
– Kotona hän ei saisi juoda edes alkoholia, mutta täällä hän saa liikutella miljoonien arvoisia hävittäjiä, joku sanoo.
Katson huolissani, ettei nuori mies aja liian lähelle reunaa.
Oudot äänet
Aamulla herään kello 4. Meteli on hirvittävä.
Mietin, mitä ihmettä hyttimme yläpuolella olevalla kannella tapahtuu. En nukahda uudestaan.
Grace kertoo, että ketjuja käytetään apuna helikoptereiden liikuttelussa. Minä ja moni muu kuulimme siis ketjujen laahautumista.
Meteli on kuulema yleistä. Grace nukkuukin kuulokkeet päässä.
Pukeudumme ja päiväkämppis näyttää asekoteloaan. Se kiinnitettään reiteen. Kotelo näyttää epämukavalta.
– Miltä se tuntuu, kysyn.
Grace miettii hetken.
– Oudolta. Käyttäisin asetta, jos joku uhkaisi potilaani henkeä, lääkärinä toimiva Grace lisää.
Aamupalan jälkeen on aika sanoa hyvästit.
Halaan uusia tuttavuuksia. Jätän heille laukustani löytyneet kaksi Sisu-rasiaa. Vastalahjaksi saan Grits-pussin.
– Lisäät vain voita ja suolaa, Grace huikkaa.
– Grits on jotain hyvin amerikkalaista.
Jos joku teistä tietää, mitä Grits oikeastaan on – kertokaa.
Elämäni lento
Tuntuu haikealta lähteä, kun olen vasta tutustunut ihmisiin ja alukseen. Voisin jäädä pariksi päiväksi lisää.
Rehellisesti sanottuna en mitenkään mielelläni seitsemäksi kuukaudeksi, minkä sotilaat ja miehistö viettävät täällä putkeen.
Haikeus haihtuu, kun lähestymme Ospreytä. Se on kuljetuslentokone, joka nousee ja laskeutuu pystysuorassa asennossa.
Astelemme koneeseen aamuauringossa. Tunne on epätodellinen. Yritän muistella Top Gunin musiikkia.
Toimitukseen palatessani huomaan, että olin kaiken keskellä unohtanut ahtaanpaikankammoni.
4:49
Katso pidempi reportaasi tästä.