Volkswagenin irtisanomiset eivät toistaiseksi vaikuta Suomeen. Asiantuntijan mukaan irtisanomiset kertovat Saksan teollisuuden vaimeasta kehityksestä.
Saksalaisen autojätti Volkswagen kertoi eilen uusista irtisanomisista, joiden myötä yhtiö irtisanoo noin 100 000 työntekijää vuoteen 2030 mennessä.
Irtisanomisilla ole vaikutusta suomalaisiin autoilijoihin tai huoltopalveluihin, sanoo Volkswagenin suomalaisen maahantuojan K-Auton toimialajohtaja Johanna Ali.
K-Auto on Volkswagenista erillinen yritys, joka tuo Volkswagen-autoja Suomeen. Irtisanomiset eivät myöskään kohdistu suomalaisiin, koska Suomessa ei ole Volkswagenin työntekijöitä.
Suomessa oli viime vuoden lopulla liikennekäytössä noin 284 500 Volkswagen-merkkistä henkilöautoa, mikä on automerkeistä toiseksi eniten Toyotan jälkeen. Myös uusista ensirekisteröinneissä Volkswagen oli toiseksi yleisin automerkki.
Lue myös: Sähköautolla lomareissuun? Tepolla tuli hetkittäin ikävä polttomoottoriautoa
Sähköautot ravistelevat autoalaa
Ali ei halua arvioida Volkswagenin päätösten taustoja, ja kertoo olevansa mediatietojen varassa. Yleisellä tasolla hän sanoo, että autoala on isossa murroksessa muun muassa sähköautojen yleistymisen vuoksi.


