Oscar-gaalan juontaja kuittaili armottomasti Donald Trumpille: "Eikö vankilaanmenoaikasi ole jo mennyt?"
Jimmy Kimmel ei säästellyt sanojaan kuittaillessaan Donald Trumpille, joka puolestaan oli arvostellut tätä Oscar-gaalan juontajana kovin sanoin.
Vuotuinen elokuva-alan parhaimmiston palkitseva Oscar-gaala järjestettiin varhain maanantaiyönä Suomen aikaa 11. maaliskuuta. Gaala järjestettiin 96. kertaa ja tapahtumapaikkana oli entuudestaan tuttu Dolby Theatre Los Angelesissa.
Tapahtuman juonsi koomikko-juontaja Jimmy Kimmel, jolle pesti oli entuudestaan varsin tuttu: Kimmel nähtiin gaalan juontajana jo neljättä kertaa.
Kimmel tunnetaan kursailemattomasta huumoristaan, josta saatiin maistiaisia myös gaalaillan aikana. Hieman ennen gaalan loppua Kimmel otti hetken tylyttääkseen toden teolla Yhdysvaltojen entistä presidenttiä Donald Trumpia, joka puolestaan oli haukkunut Kimmelia juontajana hiljattain sosiaalisessa mediassa TruthSocial-alustalla.
– Onko koskaan ollut Jimmy Kimmelia huonompaa juontajaa Oscar-gaalassa? Hänen avauksensa oli kuin keskiveroa huonompi henkilö, joka yrittää liian kovasti olla jotain, mitä hän ei ole, eikä koskaan voi olla, Trump kirjoitti ehdottaen, että Jimmy Kimmelista "pitäisi hankkiutua eroon" juontajana.
Trump ehdotti myös, että Kimmelin sijaan Oscareita voitaisiin nähdä juontajamassa esimerkiksi hänen mukaansa George Slopanopoulos, eli todennäköisesti George Stephanopoulos, joka on ABC:n juontaja, poliittinen kommentaattori sekä entinen demokraattien neuvonantaja.
– Hän saisi kaikki lavalla olevat näyttämään isommilta, vahvemmilta sekä hohdokkaammilta, Trump sanaili.
Entisen presidentin mukaan päivän show ei myöskään ollut "poliittisesti korrekti" – jota se ei Trumpin mukaan ole ollut vuosiin.
– Mikseivät he vain anna Oscareita niille, jotka ne ansaitsevat. Ehkä sillä tavalla heidän yleisönsä ja tv-katselulukunsa palaavat syvyyksistä. Tehkää Amerikasta jälleen mahtava!
Kimmel referoi gaalassa Trumpin tekstiin eikä säästellyt sanojaan laukoessaan tälle vastauksen suorassa lähetyksessä.
– Blaa, blaa blaa. Noniin nyt, arvaatteko kuka entinen presidentti julkaisi tuon juuri TruthSocialissa? Eikö kukaan? No, kiitos presidentti Trump. Kiitos kun katselette, olen yllättynyt, että olette siellä yhä, sillä eikö vankilaanmenoaikasi ole jo mennyt? Kimmel kuittasi.
Oscar-gaalassa ei muutoin otettu esille Yhdysvaltojen sisäpolitiikkaa, mutta kannanottoja nähtiin muissa muodoissa. Useat gaalavieraat, kuten esimerkiksi parhaan miessivuosan palkinnonsaajaksi ehdolla ollut Mark Ruffalo, parhaan kappaleen Oscar-palkinnon saanut Billie EIlish sekä näyttelijä-räppäri Riz Ahmed käyttivät punaisia pinssejä, joilla he osoittivat tukevansa vaatimuksia välittömälle tulitauolle Gazaan.
Aihe tuli esille myös muutamissa kiitospuheissa. Muun muassa parhaan kansainvälisen elokuvan palkinnon vastaanottaneet The Zone of Interest -elokuvan tekijät nostivat esille holokaustista ja Auschwitzin keskitysleirin johtajan perheestä kertovan elokuvansa ja Lähi-Idän tapahtumien yhtäläisyydet.
Parhaan miespääosan Oscar-palkinnon Oppenheimer-elokuvasta saanut Cillian Murphy puolestaan muisti kiitospuheessaan niitä, jotka tekevät töitä sen eteen, että sodat ja konfliktit loppuisivat.
– Haluaisin omistaa tämän rauhantekijöille, kaikkialla.
Los Angelesissa oli gaalan aikana massiivisia mielenosoituksia liittyen Gazan tilanteeseen, kertoo Variety. Tilaisuus alkoi lopulta viisi minuuttia myöhässä mielenosoittajien blokattua liikennettä teatterin liepeillä.
Lue myös:
Uusimmat
-
13:16
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
13:16
Leijonien MM-ketjut aivan uusiksi! NHL-mies pois Mikael Granlundin rinnalta
-
13:12
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
13:04
Tarkoittaako "verkkaisesti" nopeasti vai hitaasti?
-
13:02
Presidentti Stubb vahvisti kiistellyt lakkolait
-
12:53
TUTO hoiti velvoitteensa ja sai Mestis-lisenssin
-
12:39
Ukrainan kärkikenraali: Kiovan joukot valmistautuvat maahyökkäykseen
-
12:37
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille – suora lähetys 13.30
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
12:20
Chrissy Teigen poseerasi 10 vuotta sitten yläosattomissa Sports Illustrated -lehdessä – teki nyt comebackin!
-
12:18
Miestä syytetään äitinsä taposta Vantaalla – työnsi sormet silmiin
-
12:11
Murhaepäily Lahdessa: 31-vuotias kuoli raakaan väkivaltaan, kaksi vangittu – suuri aineisto hidastaa tutkintaa
-
11:56
HS: Suomeen yleistuki vuonna 2026 – näin se toimii
-
11:53
Leijonien ongelmakohta vaatii kipeästi ratkaisuja – asiantuntijalta kiehtova ehdotus Jesse Puljujärvestä: "Toisi suoraviivaisuutta"
-
11:33
Ylen juontajat repesivät suorassa lähetyksessä, kun tekniikka heittäytyi "totaalisen yhteistyökyvyttömäksi"
-
11:26
Ruumiinavaus vahvisti: Supertulinen sipsi tappoi 14-vuotiaan pojan USA:ssa
-
11:20
Poista tämä latauslaite heti käytöstä
-
11:17
Poliisi ampui synagogan polttamista aikoneen miehen Ranskassa
-
Lataa lisää