Saatananpalvojaksi ryhtyneet kokevat olevansa erilaisia kuin muut. Väitöskirjan mukaan he tuntevat saatananpalvonnan avulla kaikkiaan olevansa olemassa.
Saatananpalvojaksi ryhtynyt nuori on kokenut lapsuudessaan yleensä rajuja hylkäämisen ja erilaisuuden tuntemuksia. Myös koulunkäynti saattaa takellella, yksinäisyys piinata ja huumeet sävyttää elämää. Saatananpalvoja-nuoret kokevat olevansa erilaisia kuin muut ja palvonta tarjoaa heille keinon paeta elämän kipua, selviää tuoreesta väitöstutkimuksesta.
Teologian maisteri Merja Hermosen mukaan saatananpalvonnan avulla nuoret tuntevat kaikkiaan olevansa olemassa.
- Osalle nuorista se on ollut pakkovalinta. Ei ollut mitään muuta ryhmää, missä nuori olisi saanut olla se, mitä hän koki olevansa, kuvaili Hermonen.
Väitöksen tutkimusaineistona on 36 nuoren haastattelut, jotka Hermonen teki eri puolilla Suomea 1990-luvulla. Saatananpalvojien tutkiminen on kuitenkin vain pieni osa Hermosen väitöstä, sillä kaikkiaan hän tarkastelee työssään satanismia ja saatananpalvontaa suomalaisessa nuorisokulttuurissa.
Saatananpalvojan ja satanistin voi Hermosen mukaan erottaa karkeasti niin, että saatananpalvojalle sekä Jumala että saatana ovat olemassa. Satanismi puolestaan on 1960-luvulla Kaliforniassa Yhdysvalloissa syntynyt uskontohistoriallinen liike. Satanistit eivät tunnusta Jumalan olemassaoloa.
Viisi ryhmää
Satanistinen nuorisokulttuuri vaihtelee kaikkiaan paljon, ja Hermonen jakaakin haastattelemansa nuoret viiteen eri ryhmään. Rationalistinen satanismi on vahva ateistinen liike. Se korostaa yksilöllisyyttä ja itseyttä. Hermosen mukaan metallisatanismi liittyy puolestaan death- ja black-metallimusiikkiin. Tämän joukon tutkiminen vei Hermosen useille keikoille, joilla hän teki "korvatulpat korvissa muistiinpanoja savuisissa takahuoneissa."
- Metallisatanismiin liittyivät saatana, kuolema ja maailmanloppuaiheinen kiinnostus. Tähän liittyi myös muita ryhmiä enemmän taisteluasennetta ja uhoa.
Aatteelliset liikkujat puolestaan liukuivat erilaisista nuorisokulttuureista toisiin, joten he nimittivät itseään välillä satanisteiksi ja välillä vaikkapa skineiksi. Entiset saatananpalvojat puolestaan olivat irtaantuneet satanistisesta nuorisokulttuurista.
- Satanismissa koettiin, että siihen kasvettiin ja siitä liu'uttiin ulos. Saatananpalvonnassa sen sijaan irtaantumisvaihe oli rankka, koska siihen liittyi myös paluuta.
Väkivaltaisuus havahdutti
Hermonen työskentelee parhaillaan pappina Liedossa. Satanismin ja saatananpalvonnan tutkimuksesta hän kiinnostui vuonna 1993. Tuolloin hän työskenteli nuorisopappina rippikoulussa ja huomasi, että muutama nuori käyttäytyi poikkeuksellisen väkivaltaisesti. Yksi 13-vuotias tyttö oli jopa tehnyt saatananpalvontaan liittyviä verivaloja.
Vuonna 1999 hän laajensi tutkimuskohdettaan vielä musiikkikulttuuriin, koska Keravan paloittelusurma yhdistettiin saatananpalvontaan.
Väitös Pimeä hehku, saatananpalvonta ja satanismi 1990-luvun suomalaisessa nuorisokulttuurissa tarkastetaan ensi lauantaina Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa.
(MTV3-STT)