Väkivaltaa, päihteitä ja hyväksikäyttöä: Koronakaranteeniin joutuneita ikäihmisiä elää ahdistavissa oloissa – "Osa on yrittänyt jopa itsemurhaa"

6:25img
Suvanto ry:n toiminnanjohtaja Satu Taiveaho kertoo Viiden jälkeen -haastattelussa, miten vanhusten eristäytyminen on vaikuttanut heidän toimintaansa.
Julkaistu 04.05.2020 16:31

MTV UUTISET – NINA MALMBERG

Koronarajoitteet ovat kärjistäneet heikoimmassa asemassa olevien ikääntyneiden ongelmia. Kotona oleminen on haasteellista ja se aiheuttaa monenlaista ahdistusta. Eikä helpotusta ole näköpiirissä. 

Yli 70-vuotiaiden karanteenia on kaavailtu jatkettavaksi jopa vuoden loppuun. Se ei ole ongelmatonta. Se näkyy erityisesti turvallisen vanhuuden puolesta työskentelevän Suvanto ry:n asiakkaiden elämässä. He ovat heikoimmassa asemassa olevia ikäihmisiä.

– Tilanteet ovat kärjistyneet. Asiakkaissamme on kaltoinkohdeltuja tai sen uhan alla eläviä ja heidän avuntarpeensa on kasvanut. Avopalveluiden kiinni laittaminen ja kotikaranteeni näkyvät vahvasti ikävinä seurauksina, Suvanto ry:n toiminnanjohtaja Satu Taiveaho kertoo. 

Ikäihmistenkin perheissä voi esiintyä väkivallankäyttöä, päihdeongelmia ja hyväksikäyttöä. Kotona oleminen on osalle todella haasteellista ja päiväkeskuksien sulkeminen on vienyt pakopaikat. 

– Osa asiakkaistamme on yrittänyt jopa itsemurhaa. Mielenterveyspalveluiden tarve on kasvanut samoin päihteiden käyttö. Tilanteet kärjistyvät esimerkiksi, kun päihdeongelmainen puoliso uhkaa sekä fyysisellä että henkisellä väkivallalla ja valvottaa öisin. Karanteenin vuoksi ei saisi lähteä pois kodista, Taiveaho murehtii. 

Ikääntyneitä jouduttu ohjaamaan turvakoteihin

Ikääntyneitä on jouduttu ohjaamaan jopa turvakoteihin. Heillä on käytössä myös kriisipuhelimia ja kunnat ovat avanneet ylimääräisiä auttavia puhelimia. Lisäksi valtakunnallinen Nollalinja päivystää 24 tuntia joka päivä.  

– Meilläkin on auttava Suvantolinja ja lakineuvontaa. Myös mielenterveyspuolen auttaviin puhelimiin kannattaa ottaa yhteyttä.  On tärkeä muistaa, että turvakodit ovat ikääntyneille ilmaisia, Taiveaho muistuttaa.  

Hän toivoo, että ikään perustuvia rajoitteita purettaisiin, koska joukossa on hyvin erilaisin toimintakyvyin ja riskitekijöin varustettuja henkilöitä. Hän painottaa, että palveluiden sulkeminen on tuottanut rutkasti ongelmia. 

– Toivoisin, että myös kriisitilanteessa varmistettaisiin tukipalveluiden saatavuus. Ongelmat kasaantuvat, kun mennään muutenkin voimien äärirajoilla ja yhtäkkiä palvelut suljetaan. Eristys- ja karanteeniaika aiheuttavat monenlaista pahoinvointia meille kaikille. Ikäihmisten rajoitukset ovat voimakkaampia ja siksi myös vaikutukset näkyvät pahempina, Taiveaho painottaa. 

Aiheesta lisää tänään Viiden jälkeen ohjelmassa. 

Tuoreimmat aiheesta

Vanhustenhoito