Vakoilulaiva Uralin piti olla Neuvostoliiton ylpeys, mutta paljastui kelluvaksi katastrofiksi

Kesäkuussa 1981 Neuvostoliitto alkoi rakentaa valtavaa ydinkäyttöistä vakoilulaivaa Leningradissa Vasilinsaaren eteläpäässä, vallankumoussankari Sergo Ordžonikidzen mukaan nimetyllä telakalla numero 189.

Nimen Ural saaneelle laivalle oli suunniteltu vain yksi tehtävä. Sen piti purjehtia toiselle puolella maapalloa Tyynellemerelle lähelle Kwajaleinin atollia vakoilemaan amerikkalaisten ohjuskokeita. Selvittää, mihin amerikkalaisten kaikkein salaisimmat aseet pystyvät.

Marshallinsaariin kuuluvalla Kwajaleinilla sijaitsee edelleen Yhdysvaltain avaruus- ja ohjuspuolustuskeskuksen koealue.

Kaksi ydinreaktoria

Ural rakennettiin Kirov-luokan ydinkäyttöisen taisteluristeilijän mallin mukaan. Uralin kaksi ydinreaktoria tuotti, teoriassa, 171 megawattia tehoa.

Aluksen nopeus oli 22 solmua. Sähköä tarvittiin valtavat määrät myös Uralin mahtavien tutkien ja monimutkaisten elektronisten kuuntelulaitteiden käyttövoimana.

Laivalla oli useita ES EVM-tietokoneita, jotka oli kopioitu IBM:n mainframe-koneista sekä venäläisten itsensä kehittämiä Elbrus-tietokoneita.

Ne oli kytketty elektronisiin Korall-tiedustelulaitteistoihin.

Ural pystyisi vahtaamaan amerikkalaisten ohjuskokeita ja strategisia lentotukikohtia lähes rajattoman ajan ilman tarvetta tankkaukselle. Se tarkkailisi elektromagneettista spektriä, analysoisi ja välittäisi datan komentokeskuksiin kotimaahan.

Artikkeli jatkuu videon jälkeen.

Kilpikonnan kohtalo

Uralin laitteiden testaus alkoi Itämerellä 1988. Itämerellä tehtiin myös merikokeita ja alus hyväksyttiin palveluskäyttöön 1989.

Laiva lähti kohti kotisatamaansa Vladivostokia. Kyydissä oli noin tuhat henkilöä. Heistä suuri osa viritteli tietokone- ja tutkalaitteistoja, joissa riittikin virittelemistä.

Ural kiersi Euroopan ja purjehti Suezin kanavan kautta itään. Matkalla laiva pysähtyi Cam Ranhin lahdella Vietnamissa. Huippusalaista alusta vartioitiin tarkkaan, eikä turhaan.

Keskellä yötä soutuveneellä Uralia kiertävät vahdit huomasivat, että joku oli uimassa kohti alusta. Vihollisen vakooja!

Vihollinen tuhottiin veteen heitetyillä kranaateilla. Osoittautui , että kyseessä oli merikilpikonna.

Laituri ei ollut valmis

Ural saapui 59 päivän matkan jälkeen Strelokin lahdelle Vladivostokin kupeeseen.

Valtavan aluksen laituri ei ollut valmiina. Niinpä Ural ankkuroi lahdelle.

Se alkoi valmistautua vakoilutehtäväänsä, mutta hyvin pian kävi ilmi, että melkoisen moni asia oli pielessä.

Reaktoreiden jäähdytysjärjestelmä ei toiminut kunnolla. Elektronisen tiedustelun Korall-laitteisto ja niihin kytketyt Elbrus-tietokoneet eivät toimineet.

Yksi asia laivan tuhannen hengen miehistöä saattoi ilahduttaa. Jostain syystä kaikki laivalla olevat rotat kuolivat. Varma syy ei koskaan selvinnyt. Ehkä voimakkaat elektromagneettiset kentät olivat pienille jyrsijöille liikaa.

Ruostui laiturissa

Ural kellui Vladivostokissa toimettomana, eikä sitä uskallettu lähettää suorittamaan varsinaista tehtäväänsä Marshallsaarille.

Kesällä 1990 laivalla syttyi tulipalo ja Ural sai pahoja vaurioita. Seuraavana vuonna myrsky repi Uralin irti ankkureistaan ja se oli hyvin lähellä murskaantua kiviseen rantaan.

Seuraavana vuonna Neuvostoliitto hajosi. Ural ei ollut koskaan käytössä ja tässä vaiheessa se oli jo rapistunut pahasti. Sen toimintakuntoon saattaminen olisi maksanut satoja miljoonia euroja.

Niinpä Ural sai ruostua Vladivostokissa. Jossain vaiheessa se otti sisäänsä vettä ja sai viiden asteen kallistuman. Lopulta Ural hitsattiin kiinni Vladivostokin sataman laituriin.

Miehistön määräkin oli pudonnut tässä vaiheessa sataan, alkuperäisestä tuhannesta.

Lopulta vuonna 2002 Venäjän laivasto poisti Uralin virallisesti käytöstä. Seuraavan vuosikymmenen se vietti vielä Vladivostokissa, kun mietittiin, miten ydinkäyttöisestä aluksesta päästäisiin kunnialla eroon.

2010 se hinattiin läheiselle Zvezdan telakalle. Venäjän laivaston huippusalaisen vakoilulaivan purkaminen saatiin päätökseen vuonna 2018.