Valencian palorakennuksesta löytyi ruumis

1:18img
Katso video: Tältä tulipalo näytti pahimmassa vaiheessa.
Julkaistu 24.02.2024 07:40(Päivitetty 24.02.2024 14:37)

MTV UUTISET – STT – AFP

Espanjan Valenciassa riehuneen kerrostalopalon uhriluku on kasvanut kymmeneen.

Paikallisviranomaisten mukaan uhri löytyi tänä aamuna talon sisältä.

Kuolleiden lisäksi 15 ihmistä loukkaantui palossa.

Heidän joukossaan on 7-vuotias lapsi ja seitsemän pelastajaa.

Lue myös: Alkoiko tuhoisa kerrostalopalo Espanjassa parvekkeelta? Naapurit: Näimme markiisin palavan

Torstaina alkuillasta syttyneen tulipalon syytä selvitetään edelleen.

Tulipalo syttyi 14-kerroksisen rakennuksen neljännessä kerroksessa ja levisi räjähdysmäisesti

Rakennuksen pintamateriaalin epäillään olleen erittäin herkästi syttyvää.

Viranomaiset kertoivat lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa, että kuolleita oli ainakin yhdeksän, eli yksi vähemmän kuin aiemmin oli kerrottu.

Nyt uhrimäärä kasvoi siis kymmeneen.

Viranomaiset ovat käyneet läpi kerrostaloa, jossa on 138 asuntoa.

Espanjan pääministeri Pedro Sanchez kävi eilen palopaikalla.

Hän rohkaisi ihmisiä osoittamaan empatiaa ja solidaarisuutta tulipalon uhreille ja heille, jotka eivät vielä tiedä, mitä heidän läheisilleen on mahdollisesti tapahtunut.

–  Onneksi palo syttyi aikaan, jolloin iso osa ihmisistä ei ollut kotona, vaan töissä tai hakemassa lapsiaan koulusta. Jos se olisi syttynyt myöhemmin, kuten illallisaikaan, palo olisi vaatinut vieläkin enemmän ihmishenkiä, eläkeläinen Juan Bautista sanoi.

Juttua päivitetty kello 14.37: Lisätty tieto kymmenennestä kuolonuhrista.

Tuoreimmat aiheesta

Espanja