Traaginen palo vei kahdeksan ihmisen hengen – "Emme ole kokeneet tällaista moneen vuoteen"

0:51img
Julkaistu 27.08.2018 13:52

MTV UUTISET – Jessica Helaskoski

Kahdeksan ihmistä on menehtynyt aikaisin sunnuntaina roihunneessa asuntopalossa Chicagossa.

Uhreista jopa kuuden on sanottu olleen lapsia. Uhrien lisäksi kahden lapsen ja yhden palomiehen on sanottu loukkaantuneen tilanteessa vakavasti. Yhden koiran tiedetään myös kuolleen liekkeihin.

Palon syy edelleen mysteeri

Palon tiedetään alkaneen toisesta kerroksesta, mutta sen varsinaista syttymissyytä ei toistaiseksi tiedetä. Tiedossa kuitenkin on, että asunnosta ei ole löytynyt palon alkamishetkellä toimivaa palohälytintä.

– Me emme ole kokeneet tällaista moneen moneen moneen vuoteen. Näin monta kuolonuhria ja loukkaantumista yhdessä paikkassa, kertoo Chicagon palokomissaari Jose Santiago.

Palokunta sai hälytyksen neljän aikaan aamuyöstä. Ennen pelastajien saapumista ohikulkeva nainen huomasi palon ja varoitti talon asukkaita. Urheasti toiminut nainen onnistui säästämään ripeällä toiminnallaan monen ihmishengen tilanteessa.

– Hän oli juuri tullut töistä kotiin. Hän haistoi sen. Minusta tuntuu, että hän myös näki sen. Ja hän alkoi välittömästi koputtamaan ja soittamaan ihmisten ovikelloja, Santiago ylistää.

Videokuvaa tapahtumapaikalta katsottavissa yläpuolelta!

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat