Välimeri vaati jälleen lapsiuhreja: Kuusi lasta hukkui veneen kaaduttua Kreikan edustalla

pakolainen siirtolainen välimeri kriisi kreikka
Tämä syyrialaistyttö säilyi hengissä ylittäessään vanhempiensa kanssa Välimeren elokuun lopulla. Liian moni muu ei ole ollut yhtä onnekas.EPA
Julkaistu 01.11.2015 14:13

MTV UUTISET – STT – AFP

Kuusi lasta on hukkunut heidän yrittäessään Välimeren yli Eurooppaan. Heistä neljä oli pikkulapsia. 

Ainakin 11 pakolaista, joista neljä pikkuvauvoja, on hukkunut Kreikassa Samoksen saaren edustalla. Yhtä lukuun ottamatta kaikki vainajat löytyivät kaatuneen veneen hytistä, kertoi rannikkovartiosto.

Vene kiepsahti ympäri vain parikymmentä metriä ennen rantaa. Rannikkovartiosto onnistui pelastamaan vedestä 15 ihmistä. 

YK:n mukaan kuluneen vuoden aikana jo yli 700 000 ihmistä on tullut Välimeren yli Eurooppaan. Tuhannet ovat hukkuneet tai kadonneet vaarallisella merimatkalla.

Talven lähestymisestä huolimatta pakolaisten määrän ei odoteta laskevan, sillä ihmiset yrittävät päästä Eurooppaan ennen myrskyjä. Lisäksi monet pelkäävät, että Eurooppa sulkee pian rajansa kokonaan.  

Tuoreimmat aiheesta

Pakolaiset