Valioliiga-tähdelle jälleen uusi raiskaussyyte

16.1.1005763398
Benjamin Mendy on ollut vangittuna elokuusta lähtien.imago images/PA Images/ All Over Press
Julkaistu 22.12.2021 19:17
Toimittajan kuva

Juhana Nyman

juhana.nyman@mtv.fi

Manchester Cityn ranskalaispuolustajaa Benjamin Mendyä syytetään kaikkiaan seitsemästä raiskauksesta, kertoo BBC.

Marraskuussa Mendyn kerrottiin saavan syytteet kuudesta raiskauksesta sekä pakottamiseta seksuaaliseen tekoon. Nyt raiskaussyytteiden määrä on kuitenkin noussut seitsemään.

Syytteiden määrä on kasvanut asian käsittelyn edetessä. Elokuussa kerrottiin neljästä Mendyä vastaan nostetusta raiskaussyytteestä.

Uusin syyte nostettiin viime viikolla, mutta se tuli julkiseksi vasta keskiviikkona. Syyte koskee viime heinäkuussa tapahtunutta epäiltyä tekoa. Oikeudessa käsiteltävät epäillyt rikokset ovat tapahtuneet lokakuun 2020 ja elokuun 2021 välisenä aikana. Asianomistajina tapauksissa on viisi naista.

Mendy siirtyi Valioliigan Manchester Cityyn Monacosta vuonna 2017 vajaan 62 miljoonan euron siirtosummalla. Seura hyllytti pelaajan rikosepäilyjen tultua ilmi.

Mendyn oikeudenkäynnin oli määrä alkaa tammikuussa, mutta BBC:n mukaan se lykkääntyy. Mendy on ollut vangittuna elokuusta lähtien.

Tuoreimmat aiheesta

Valioliiga