Vangittuna olevalle Valioliiga-tähdelle uusia raiskaussyytteitä

10.12272678gl
Benjamin Mendy esiintyi Manchester Cityn kokoonpanossa vielä elokuussa ennen kiinniottoaan./All Over Press
Julkaistu 16.11.2021 14:16
Toimittajan kuva

Juhana Nyman

juhana.nyman@mtv.fi

Manchester Cityn tähtipuolustajaa Benjamin Mendyä vastaan nostetaan uusia raiskaussyytteitä, kertoo Sky Sports.

Aiemmin elokuussa Mendyn, 27, kerrottiin saavan syytteen neljästä raiskauksesta. Nyt epäiltyjen tekojen määrä on noussut kuuteen. Lisäksi Mendyä syytetään pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.

Sky Sportsin mukaan asianomistajina tapauksissa on neljä yli 16-vuotiasta naista. Epäillyt teot ovat tapahtuneet lokakuun 2020 ja elokuun 2021 välisenä aikana Mendyn kotona Cheshiressä.

Mendyn kanssa syytteessä on myös toinen, 40-vuotias mies. Häntä syytetään niin ikään kuudesta raiskauksesta ja pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Hänen kohdallaan epäillyt teot tapahtuivat maalis–elokuussa 2021.

Mendy siirtyi Valioliigan Manchester Cityyn Monacosta vuonna 2017 vajaan 62 miljoonan euron siirtosummalla. Seura on hyllyttänyt Mendyn rikosepäilyjen tultua ilmi.

Mendyn oikeudenkäynnin on määrä alkaa 24. tammikuuta. Hän on ollut vangittuna elokuusta lähtien.

Tuoreimmat aiheesta

Valioliiga