Jalkapallon Englannin Valioliiga kertoi perjantaina odotettuja uutisia sarjakautensa jatkumisesta koronaviruspandemian keskellä. Liiga kertoi, että kautta ei jatketa vielä toukokuun alussa, vaan vasta kun pelaaminen on turvallista. Alun perin liiga oli kertonut pyrkivänsä jatkamaan kautta 30. huhtikuuta.
– Kauden jatkaminen tapahtuu vain hallituksen täydellä tuella ja kun lääketieteelliset ohjeistukset sen sallivat, liiga korosti tiedotteessa.
Kaikki Valioliigan 20 seuraa pyytävät pelaajiaan leikkaamaan palkkojaan 30 prosentilla, jotta ne selviävät pandemian aiheuttamista taloushaasteista ja suojelevat seurojen työllisyyttä. Englannin ammattilaisjalkapalloilun pelaajayhdistys PFA keskustelee seurojen edustajien kanssa asiasta lauantaina.
LUE MYÖS: Valioliigaa uhkaa karmivat tappiot – nyt sarjan sisältä esitettiin hullu idea: ”Meidäthän teurastettaisiin!”
Englannissa joukkueilla on vankka tahto pelata sarjakausi loppuun asti. Mikäli kauden viimeisiä otteluita ei saada järjestettyä, seurat saattavat joutua pulittamaan jopa 760 miljoonaa puntaa sarjan televisio-oikeudet omistaville kanaville.
Kaikki Valioliigan seurat hyväksyivät myös, että liiga antaa 125 miljoonaa puntaa Englannin liigalle ja Kansallisliigalle. Englannin liigaan lukeutuvat Englannin liigan mestaruussarja sekä Englannin Ykkös- ja Kakkosliiga. Kansallisliiga käsittää saarivaltion viidenneksi ja kuudenneksi korkeimmat sarjatasot.
Valioliiga kertoi antavansa myös 20 miljoonaa puntaa Britannian terveydenhuoltojärjestelmä NHS:lle.