Yhdysvaltain entinen varapresidentti Mike Pence ei tue Donald Trumpia Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Pence toimi Trumpin varapresidenttinä 2017–2021, mutta miesten välit menivät poikki virkakauden loppumetreillä.
– Ei pitäisi tulla yllätyksenä, että en tue Donald Trumpia tänä vuonna, Pence sanoi Fox Newsin haastattelussa perjantaina.
Pencen ja Trumpin välit kariutuivat, kun Trump yritti estää vuoden 2020 presidentinvaalien tuloksen vahvistamisen. Trump ei hyväksynyt tappiotaan Joe Bidenille, ja painosti Pencea käyttämään muodollista asemaansa senaatin puheenjohtajana estääkseen valitsijaäänten hyväksymisen.
Kun Pence ei suostunut tähän, Trump hyökkäsi varapresidenttiään vastaan sosiaalisessa mediassa. Loppiaisen 2021 kongressitalon hyökkäyksen yhteydessä osa Trumpin kannattajista vaatii huudoissaan Pencen hirttämistä.
Lue myös: Biden ja Trump marssivat kohti uusintaottelua – molemmilla kasassa tarvittavat puoluekokousedustajat
Konservatiivikristittynä profiloitunut Pence oli ennen valintaansa varapresidentiksi suhteellisen tuntematon Indianan kuvernööri, jonka pääasiallisena tehtävänä varapresidenttinä katsottiin olevan evankelikaalisten äänestäjien saaminen Trumpin taakse.
Pence puolusti varapresidenttinä jatkuvasti Trumpia, mutta on sittemmin kritisoinut tätä avoimesti.
– Hän tavoittelee ja viestii sellaisia tavoitteita, jotka ovat ristiriidassa sen konservatiivisen ohjelman kanssa, jota me toteutimme neljän vuotemme aikana, Pence sanoi Fox Newsille.
Pence korosti, ettei hän aio äänestää istuvaa presidenttiä Joe Bidenia. Republikaanien esivaalikilvan voittanut Trump haastaa Bidenin marraskuun presidentinvaaleissa ja yrittää palata Valkoiseen taloon neljän vuoden tauon jälkeen.
Pence ilmoittautui itsekin republikaanien presidenttiehdokaskisaan, mutta jättäytyi kilvasta ennen esivaalien alkua. Hänen kannatuksensa oli mielipidemittauksissa hyvin vaatimatonta.