Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry kertoo tiedotteessaan, että valkoposkihanhien aiheuttamat tuhot ovat räjähtäneet uudelle tasolle. Viljelijät ovat ilmoittaneet valkoposkihanhien aiheuttamia peltovahinkoja yli 8 000 hehtaarin alueelta.
Lue myös:Puistojen siivekkäät sarjakakkaajat ovat täällä taas! Valkoposkihanhien auringon polttamia pökäleitä lojuu silmän kantamattomiin
Kiusallisen lajin kantaa halutaan nyt rajoittaa ja liitto vaatii valkoposkihanhea metsästyslain piiriin.
– On täysin perusteetonta, että valkoposkihanhi on edelleen erittäin tiukasti suojeltu laji. Suomen hallituksen tulee ryhtyä välittömiin toimiin valkoposkihanhen siirtämiseksi luonnonsuojelulaista metsästyslain sääntelyn piiriin, sanoo MTK:n kenttäjohtaja Timo Leskinen.
Lue myös: Ministeri Leppä vaatii valkoposkihanhille tuhansia metsästyslupia jo tänä vuonna
Vahinkoilmoituksia on tehty yli kolmeltasadalta tilalta ja niitä jätetään edelleen. Valkoposkihanhien aiheuttamien vahinkojen määrä on selvästi yli kaksinkertainen viime kevääseen verrattuna.
Suomen linja on tiukka
Euroopan valkoposkihanhikanta on kaksinkertaistunut reilussa kymmenessä vuodessa, tiedotteessa kerrotaan. Nykyinen kanta-arvio ylittää reilusti miljoonan linnun rajan.
Suomi on ottanut poikkeuksellisen tiukan linjan valkoposkihanhen suojelussa: meillä yhtään valkoposkea ei ole voinut poistaa edes vahinkoperusteisilla poikkeusluvilla. Alankomaissa, Tanskassa ja Ruotsissa valkoposkihanhia puolestaan on ammuttu tuhatmäärin.
MTK ry painottaa, että Suomen on aktiivisesti edistettävä myös EU-tasoisen sääntelyn muuttamista. Valkoposkihanhi tulisi siirtää lintudirektiivin liitteeseen II/1, mikä mahdollistaisi jatkossa tavanomaisen metsästyksen ilman poikkeuslupia.