Valkoposkihanhien syymuutto alkaa tänä syksynä tavallista myöhemmin, kertovat ELY-keskukset. Syysmuuton arvioidaan olevan muutenkin normaalista poikkeava.
ELY-keskusten ja lintujen suojelujärjestön BirdLife Suomen mukaan alkavaan syysmuuttoon vaikuttavat Suomessa asti kuluneen kevään ja kesän ankarat olot Barentsinmerellä.
– Arviolta koko valkoposkihanhien arktisen pesimäkannan alueella oli poikkeuksellisen kylmä touko- ja kesäkuu.
– Esimerkiksi valkoposkihanhien suurimmalla pesimäkolonialla Kolguevilla oli kesäkuussa lunta ja jäätä enemmän ja kauemmin kuin kertaakaan 17. seurantavuoden aikana, ELY-keskuksen tiedotteessa kerrotaan.
Myös kesäkuun lopun rankkasateet ja myrskyt vaikuttivat negatiivisesti pesimään.
– Kevään muuttomatkalla kerätty ravinto ei riittänyt Kolguevilla hanhien pesinnän onnistumiseen, sillä ravinnon kasvukausi oli viikkoja myöhässä normaalista aikataulusta. Niinpä normaaliaikaan pesinnän aloittaneet parit epäonnistuivat ja emoja kuoli jopa nälkään pesinnän aikana.
– Myöhemmin pesinnän aloittaneet parit saattoivat onnistua paremmin, mutta tästä ei ole varmuutta.
Lue myös: Pääkaupunkiseudun valkoposkihanhilla huono vuosi – poikasmäärä romahti tuntuvasti
Syysmuutto alkaa yleensä kuun puolivälissä
Valkoposkihanhien syysmuutto alkaa esimerkiksi Pohjois-Karjalassa yleensä syyskuun puolivälissä.
BirdLife Tiira-lintutietopalvelun tietojen mukaan syksyjen 2014–2023 keskimääräinen syysmuuton aloitus on tapahtunut Pohjois-Karjalassa 15. syyskuuta.
Varhaisimmat yli tuhannen hanhen paikalliskerääntymät tai muutot on havaittu 8 syyskuuta. Myöhäisin muuton aloitus on ollut 21. syyskuuta.
10:13
Vaikuttaako lämmin sää muuttoon?
Suomessa on ollut viime aikoina poikkeuksellisen lämmintä. Myöskään tundralta sää ei ole ajamassa hanhia matkaan.
– Pitkissä sääennusteissa vallitsee Suomessa ja siitä itään ehkä jopa yli kymmenen päivää kesäisen lämmin korkeapaine. Sen pohjoispuolella Barentsinmeren seudulla puhaltaa keskimäärin reipas länsilounainen ilmavirtaus, jossa lämpötila pysyy selvästi plussan puolella, Ilmatieteen laitoksen tutkija Jarmo Koistinen kertoo tiedotteessa.
Koistisen mukaan myöskään lähiaikojen säät eivät ole lähettämässä hanhia muuttomatkalle.
– Vasta Novaja Zemljan seudulle voi tulla ajoittain kylmää ilmaa, mutta sekin lännestä navakan tuulen myötä. Niinpä seuraavien kymmenen päivän aikana ei ole näköpiirissä muuttosäätä, joka ajaisi suuria määriä valkoposkihanhia Suomeen tai edes Vienaan asti.
Lue myös: Tästä syystä valkoposkihanhia ei saa metsästää Suomessa, vaikka vastaavaa tehdään Ruotsissa ja Virossa
Suomen valkoposkihanhikanta laskussa
Suomen valkoposkihanhikanta on BirdLife Suomen ja Suomen ympäristökeskuksen laskentojen perusteella edelleen taantunut vuoden 2019 huipun jälkeen. Se on nyt vuoden 2015 tasolla.
Viikonloppuna tehdyssä laskennassa havaittiin 24 500 valkoposkihanhea. Suurin osa niistä oli totutusti pääkaupunkiseudulla, Varsinais-Suomen sekä Pohjan- ja Suomenlahden rannikoilla.