Valmennusjohtaja Kari Niemi-Nikkola jättää tehtävänsä

17:43img
Antero Mertaranta ja Kari Niemi-Nikkola kävivät läpi täydessä vauhdissa olevaa yleisurheilukautta MTV Uutiset Livessä 23. heinäkuuta.
Julkaistu 29.07.2020 14:12

MTV URHEILU

Kari Niemi-Nikkola jättää Suomen Urheiluliiton (SUL) valmennusjohtajan työt lokakuun lopussa ja palaa opetus- ja kulttuuriministeriöön, josta hän on ollut virkavapaalla, SUL tiedottaa.

SUL tarjosi Niemi-Nikkolalle jatkopestiä.

– Päätökseen ei liity dramatiikkaa. Totesin, että ne tavoitteet, jotka tälle työperiodille oli asetettu, ovat jokseenkin toteutuneet, Niemi-Nikkola sanoo tiedotteessa. 

Niemi-Nikkola aloitti pestissään viime vuoden tammikuussa. 

SUL:n puheenjohtaja Sami Itani jakaa kiitosta Niemi-Nikkolan työstä. 

– Kari on tehnyt upeaa työtä suomalaisen yleisurheilun eteen ja saavuttanut valmennusjohtajan keskeiset tavoitteensa kiitettävästi. Karin johdolla on tapahtunut kahden vuoden aikana todella tärkeitä toiminnallisia ja kulttuurisia muutoksia, joiden päälle Urheiluliitossa on nyt hyvä rakentaa tulevaisuutta, Itani sanoo.

Niemi-Nikkolan seuraaja nimetään loppukesän aikana.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu