Valtteri Bottakselta kehut uudelle menopelilleen – "Olemme ottaneet hyviä askeleita"

Formula ykkösten suomalaiskonkarin Valtteri Bottaksen ajourakka jäi vähäiseksi MM-sarjan testien päätöspäivänä Bahrainissa, mutta kolmen päivän rupeama jätti nastolalaiselle ja koko Sauber-tallille positiivisen kuvan auton iskukyvystä.

Sauberin auto on tulevalla F1-kaudella helppo tunnistaa vihreästä ja mustasta sponsorivärityksestään. Bottas oli testien jälkeen toiveikas, että F1-yleisö voisi nähdä tallin värit korkeammalla myös kilpailujen pistetaistossa.

– On tämä edistystä, se on aivan varma. Olemme mielestäni ottaneet hyviä askeleita useilla eri osa-alueilla, eikä mikään asia ole yhtä heikosti kuin viime vuoden autossa. Se on tietenkin hyvä asia, mutta meillä on yhä paljon tehtävää, Bottas vertaili tilannetta viime kauteen testiajojensa päätteeksi.

Viime kaudella Alfa Romeon nimellä kilpailleen Sauberin kausi oli erittäin nihkeä. Bottas jäi MM-pisteissä vasta 15:nneksi, ja tulevalla kaudella suomalaisella on pelissä jo oma F1-jatko.

– Olemme parantaneet auton mekaniikkaa ja aerodynamiikkaa, mutta kaikki muutkin (tallit) ovat kehittyneet. Testiaikojen perusteella on aina vaikeaa tehdä tarkkoja johtopäätöksiä, mutta olemme selkeästi edistyneet, Bottas vahvisti.

Bottas oli keskiviikkona testien 14:nneksi nopein ja torstaina yhdeksänneksi vauhdikkain. Perjantaina nastolalainen ajoi vain 28 kierrosta ja oli tuloksissa 18:s. Bottaksen kiinalaistallitoveri Zhou Guanyu paahtoi radalla 85 kierrosta ja oli kolmas.

Lue myös:

    Uusimmat