Valtteri Bottas lataa raakaa tekstiä F1-tallistaan

"Vuosi on ollut meille haasteellinen, sitä ei pysty peittelemään."

Sauberin F1-kuski Valtteri Bottas ei peittele totuutta, jonka jokainen F1-sarjaa seuraava tietää. Bottas on ollut parhaimmillaan kuluneella kaudella 13:s ja MM-pistesaldo näyttää yhä nollaa, kun F1:ssä käydään tänä viikonloppuna viimeinen kilpailu ennen kesätaukoa.

– Aloitimme kauden autolla, jota ei ollut helppo säätää. Pelkästään nopeuden osalta emme ole valmiita. Olemme saaneet jonkinlaista edistystä aikaiseksi, mutta ne ovat olleet enemmänkin vauvan askelia eikä mitään isoja harppauksia, kuten jotkut muut tallit ovat ottaneet, Bottas jakaa raakaa tekstiä.

Yli 10 vuoden F1-veteraani ei heitä kuitenkaan vielä kirvestä kaivoon, kun kaudesta on ajettu reilut puolet.

– Meillä on selvä suunta: kauden toisella puoliskolla täytyy kehittää autoa. Siitä pitää tehdä nopeampi.

Omaan ajamiseensa Bottas on kuitenkin ollut tyytyväinen haasteiden keskellä.

– Koitan puristaa kaiken irti tästä paketista, joka viikonloppu. Se on työni.

Verstappenilla vaikea jakso

Formulasirkus jatkuu vain viikon tauon jälkeen Unkarin GP:n perään. Unkarin kisa päättyi McLarenin kiisteltyyn kaksoisvoittoon. Lando Norris päästi tallikaverinsa Oscar Piastrin tarkoituksella ohitseen, minkä ansiosta Piastri otti ensimmäisen F1-osakilpailuvoiton urallaan.

Bottas sanoo olleensa parikin kertaa vastaavassa tilanteessa.

– Mielestäni on olemassa tiettyjä sääntöjä, riippuen tallista sekä tilanteesta. Tietysti antaisin sijoituksen takaisin, koska olen mahtava joukkuepelaaja, Bottas naureskelee.

MM-sarjaa johtavan Max Verstappenin ajovire on kehnoimmillaan pitkään aikaan. Hollantilaiskuski on jäänyt voitotta kolmessa edellisessä kisassa, mikä on hänen huonoin jaksonsa sitten 2021 alkukauden. Verstappen on voittanut kolme edellistä F1-mestaruutta ja johtaa MM-sarjaa 76 pisteen erolla Lando Norrikseen. Belgian GP:n hollantilainen on voittanut kolme kertaa peräkkäin.

Belgian kisaviikonlopusta ennustetaan sateista. Kisaviikonlopun jälkeen F1 jää kuukauden kesätauolle ja jatkuu Hollannissa elokuun lopussa.

Lue myös:

    Uusimmat