Valtteri Bottas toivoo, että hän kykenisi hyödyntämään Alfa Romeon kehitystyön Brasiliassa paremmin kuin Meksikon GP:ssä. Bottas kuittasi edellisestä kilpailusta yhden MM-pisteen, mutta odotukset kuudennesta lähtöruudusta olivat korkeammalla.
– Oli hienoa palata pitkästä aikaa pistetiloille. Yksi piste on paljon parempi kuin ei mitään, mutta emme yltäneet kilpailussa yhtä hyvään vauhtiin kuin aika-ajossa, Bottas muistutti.
– Meksikossa kovat renkaat eivät toimineet odotetusti. Se yllätti meidät, mutta odotan, että pystymme nyt hyödyntämään auton parantuneen vauhdin paremmin.
Alfa Romeo on valmistajien MM-pisteissä kuudentena, mutta Aston Martin on noussut neljän pisteen päähän uhaksi. Sao Paulon kilpailussa ajetaan lauantaina sprintti ja sunnuntaina normaalimittainen kilpailu. Jaossa on siis tavallista isompi pistepotti.
– Olemme saaneet kehitysosien ansiosta autoon lisää vauhtia ja nyt olisi hyvä tilaisuus tehdä eroa Aston Martiniin, Bottas vahvisti.
– Meille tämä on ihan merkittävä kamppailu.
Sao Paulon viikonloppu alkaa perjantaina sprinttikilpailun aika-ajolla.