Valtteri Bottas manaa aika-ajon epäonnea: "Ainakin lähelle kärkikymmenikköä"

Valtteri Bottas pääsi aika-ajojen toiseen vaiheeseen, mutta Sauberin koko vauhti ei ehtinyt esiin.

Sauberin suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas lähtee formula ykkösten Meksikon gp:hen 15. lähtöruudusta. Hän läpäisi sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa ajettujen aika-ajojen ensimmäisen vaiheen, mutta jäi toisessa vaiheessa 15 kuljettajan joukon viimeiseksi.

– Minulla on sekavat fiilikset siitä, miten ajopäivä sujui. Positiivista on se, että pääsimme aika-ajojen toiseen vaiheeseen. Siitä olikin vierähtänyt hetki, kun pääsimme sinne edellisen kerran, joten oli todella hyvä nähdä tämä meidän kaikkien kannalta. Toivottavasti tämä suoritus antaa motivaatiobuustin loppukaudeksi, tiimiään kiitellyt Bottas kertoi tiedotteessa.

Bottas ei ole saavuttanut pistettäkään tämän kauden MM-sarjassa. Aika-ajojen 15. sija antaa kohtuulliset kyttäysasemat myöhään sunnuntai-iltana ajettavaan kilpailuun. Kymmenen nopeinta kuljettajaa saa pisteitä.

Punaiset liput huonoon aikaan

Bottas lupailee vauhtia riittävän aika-ajoissa nähtyä enemmänkin.

– Olisimme voineet saada paremmankin sijan kuin mitä 15 on. Olimme epäonnisia, kun punaiset liput nousivat toisessa vaiheessa. Minulla oli hyvä kierros käynnissä, olin viimeisessä sektorissa ja lähellä maalia, kun punainen lippu nousi. Mielestäni tuo kierros olisi vienyt ainakin lähelle kärkikymmenikköä, Bottas harmitteli hänen kannalta huonoon aikaan tullutta komentoa lopettaa ajaminen.

Aika-ajoissa 20 kuljettajasta 15 nopeinta pääsee toiseen vaiheeseen. Kolmanteen vaiheeseen pääsee toisen vaiheen kymmenen nopeinta. Bottaksella ei ollut nytkään asiaa kolmanteen vaiheeseen, mutta hän kertoi kehitystä tapahtuneen.

– Olemme ainakin ottaneet askeleen eteenpäin edelliseen viikonloppuun verrattuna ja nähneet täällä kohtuullista vauhtia. Yritämme parhaamme huomenna. Voi tulla erittäin mielenkiintoinen kisa, hän kertoi paikallista aikaa lauantaina.

Ferrarin Carlos Sainz lähtee kilpailuun paalupaikalta. MM-sarjaa johtava Red Bullin Max Verstappen valloitti toisen ja häntä uhkaava McLarenin Lando Norris kolmannen lähtöruudun.

Lue myös:

    Uusimmat