Valtteri Bottas odottaa uutta F1-kautta innolla. Suomalaiskuljettaja on päässyt jo viime kauden pettymyksestä yli.
Kausi 2023 oli Alfa Romeolle ja Bottakselle suuri pettymys. Suomalaistähti aloitti kautensa pirteästi ajamalla avauskilpailussa kahdeksanneksi, mutta tämän jälkeen Bottas ajoi pisteille vain kolmessa kilpailussa.
LUE MYÖS: Valtteri Bottaksen F1-tallilla ihmeellistä kikkailua – kauden aikana kaksi eri nimeä
Lopulta MM-pisteitä kertyi 10, mikä oikeutti kuljettajien MM-taulukossa vasta 15. sijaan, mikä on debyyttikauden 17:nnen sijan jälkeen Bottaksen F1-uran surkein suoritus.
Bottas nollasi pettymyksensä pääosin kumppaninsa Tiffany Cromwellin kotimaassa Australiassa. Tauko teki suomalaiselle hyvää ja nyt Bottas on uuden kauden alla intoa täynnä.
– Henkisesti oloni on virkeä. Minusta tuntuu, että olen saanut prosessoitua viime kauden, koska loppujen lopuksi tulos oli minulle pettymys. Odotin enemmän, Bottas myöntää Speedcafen mukaan.
– Nyt minusta tuntuu, että olen sataprosenttisesti päässyt siitä yli. Olen motivoitunut ja virkeä tekemään tästä todella vahvan vuoden ja näyttämään, mitä osaan, Bottas jatkaa.
LUE MYÖS: Valtteri Bottas yllättyi Lewis Hamiltonin jymysiirrosta – suomalaistähti kuittasi Mercedes-spekulaatiot viileästi
Alfa Romeo vaihtoi alkavaksi kaudeksi nimensä Stake F1 Teamiksi ja musta-valko-punainen väritys vaihtui vihreään ja mustaan. Muutosten ei toivota jäävän vain pinnallisiksi.
Viime kaudella talli jäi valmistajien MM-taulukossa yhdeksänneksi. Taakse jäi vain Haas.
Vaikka viime kausi oli niin tallin kuin Bottaksen osalta pettymys, on nastolalainen valmis näyttämään, että eivät ne ajotaidot ja nopeus ole mihinkään kadonneet. Myös uuden auton kehitystyö on näyttänyt lupaavalta.
– Minun on oltava motivoitunut. Se on työtäni – jopa niinä vaikeimpina aikoina. Varsinkin nyt, kun uusi kausi on ovella. Se kehitys ja uudet jutut, joita olen talven aikana nähnyt, motivoivat minua. Haluan todella ajaa vahvan kauden.
LUE MYÖS: Sisäpiirilähteeltä karu kuvaus Red Bull -pomon kiirastulesta: "Menettänyt kannatuksensa"
Bottaksen kuskisopimus kattaa enää maaliskuussa alkavan kauden. Suomalainen on sanonut haluavansa jatkaa tallissa Audi-yhteistyön alkamiseen asti. Bottas tiedostaa, että ajopaikan eteen on annettava sen mukaisia näyttöjä
– Kun sopimuskautesi on päättymässä, sitä haluaa myös antaa hyvät näytöt osaamisestaan.