F1-kuski Valtteri Bottas oli nopein, kun Mäntyvaaran ravirata kierrettiin kolmannen kerran viikonlopun aikana Rovaniemen Arctic Lapland Rallyssa. Hän jatkaa rallissa viidennellä sijalla.
Ensimmäistä ralliaan ajava Bottas iski Tunturallin 8. erikoiskokeella tauluun ajan 2.49,1, jolla hän löi 3,5 kilometrin pätkällä toiseksi sijoittuneen Skoda-kuski Henrik Pietarisen 2,3 sekunnilla.
Bottas jäi kuitenkin edellisellä reilun 33 kilometrin EK:lla rallissa neljäntenä olevalle Pietariselle yli 12 sekuntia ja on nyt kokonaistilanteessa 13,7 sekuntia perässä, kun kilpailua on jäljellä kaksi erikoiskoetta.
Ilman havereita kauden ensimmäisen SM-rallin kärkikolmikko alkaa kuitenkin olla jo Pietarisen ja Bottaksen tavoittamattomissa.
Volkswagenilla ajavalla Emil Lindholmilla on ennen lauantain huipennusta 36,4 sekunnin johto toisena olevaan Teemu Asunmaahan. Juha Salo on kolmantena vain 3,5 sekuntia Asunmaasta jääneenä.
Entinen F1-kuljettaja Mika Salo on noussut kisassa jo 11:nneksi. Hänen eronsa kärkeen on liki kymmenen minuuttia.
Arctic Lapland Rally päättyy kello 16.15 ajettavaan lähes 50 kilometrin Ristilammen ja Pohjanhovin erikoiskokeeseen.