Valvira: Hoitajat aiempaa kiinnostuneempia ammattioikeuksien poistamisesta – hakemuksia jonossa satakunta

Sairaanhoitaja kävelee käytävällä Kajaanissa heinäkuussa 2020.
Myös viime vuonna ennätyksellisen moni hoitaja haki ammattioikeuksiensa poistoa, kertoo Valviran ryhmäpäällikkö Kirsi Liukkonen.Lehtikuva
Julkaistu 20.04.2022 18:49

MTV UUTISET – STT

Jos hakemus hyväksytään, ei hakija voi enää harjoittaa ammattiaan tai käyttää ammattinimikettään.

Valviraan on tullut hoitajilta aiempaa enemmän tiedusteluja omien ammattioikeuksien poistamisesta, kertoo sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto tiedotteessa.

Sairaanhoitaja voi pyytää ammattioikeutensa poistamista tai rajoittamista ja lähihoitaja ammattinimikkeensä poistamista Valviralta vapaamuotoisella kirjallisella hakemuksella.

Lue lisää: Ennätyksellisen moni hoitaja haki viime vuonna ammattioikeuksiensa poistoa, jottei tulisi pakotetuksi töihin: "Voimat ovat loppu"

Viraston edustajan mukaan hakemuksia on tällä hetkellä jonossa arviolta satakunta ja keskimääräinen käsittelyaika on noin kaksi kuukautta.

6:51img

Hoitajajärjestöt valmistelevat joukkoirtisanoutumisia.

Valvira tekee hakemuksen perusteella erillisen päätöksen, josta tehdään merkintä ammattihenkilöiden keskusrekisteriin. Päätöksiä on tehty kuluvan vuoden aikana 55, kun vuonna 2021 niitä tehtiin 46.

Jos hakemus hyväksytään, ei hakija voi enää harjoittaa ammattiaan tai käyttää ammattinimikettään. Hän voi kuitenkin hakea myöhemmin oikeuden palauttamista Valviralta.

Valviran rekisterissä liki 330 000 hoitajaa

Valviran ammattihenkilörekisterissä on parhaillaan lähes 330  000 sairaanhoitajaa ja lähihoitajaa. Näistä laillistettuja sairaanhoitajia on reilut 150  000, sosiaalihuollon nimikesuojattuja lähihoitajia noin 191  000 ja terveydenhuollon nimikesuojattuja lähihoitajia noin 199  000.

Lähihoitajat voivat rekisteröityä sekä sosiaalihuollon että terveydenhuollon ammattihenkilöiksi, ja rekisterissä olevalla henkilöllä voikin olla useita rinnakkain voimassa olevia ammattioikeuksia.

Poistamispäätöksen jälkeen ammattihenkilön tietoja ei enää näy rekistereiden julkisissa tietopalveluissa JulkiTerhikissä ja JulkiSuosikissa.

Vapaamuotoisen hakemuksen ammattioikeuksien poistamisesta voi lähettää Valviran kirjaamoon postitse tai sähköpostitse.

Lue lisää: Hoitajat käyttivät joukkoirtisanoutumiskorttia viimeksi vuonna 2007, näin siinä kävi – pääministeri Matti Vanhanen hermostui

Lue lisää: Sairaanhoitaja Tico rakastaa työtään, mutta on valmis irtisanoutumaan: "Luottamus on muserrettu"

Lue lisää: KT:n Markku Jalonen hoitajien irtisanoutumisuhasta: "Vakava tilanne suomalaisille"

Tuoreimmat aiheesta

Työtaistelut