Van Gaal: Tulosta on vaikea ymmärtää

Louis van Gaal
Louis van Gaal
Julkaistu 09.12.2015 10:05

MTV SPORT - STT

Manchester Unitedin päävalmentaja Louis van Gaal myönsi, että hänellä oli vaikeuksia ymmärtää joukkueensa 2-3-tappiota Wolfsburgille jalkapalloilun Mestarien liigassa tiistaina.

Häviö merkitsi ManU:n jäämistä lohkovaiheeseen ensimmäisen kerran sitten vuoden 2011.

-Tulosta on vaikea ymmärtää. Olen iloinen siitä, että teimme maaleja, mutta tyytymätön siihen, että kaksi kertaa annoimme kahden minuutin sisään vastustajalle maalin, van Gaal sanoi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

Unitedin kolmesta edellisestä ottelusta kaksi oli päättynyt maalittomiin tasapeleihin. Tällä kertaa ManU onnistui vihdoin maalinteossa, mutta joukkueen puolustus petti.

-Meidän täytyy analysoida mitä tapahtui. Yleensä olemme erittäin hyviä tässä suhteessa, hollantilaisvalmentaja jatkoi.

-Meidän täytyy nyt odottaa ensi vuoteen, mutta meillä on tarpeeksi tavoiteltavaa FA Cupissa ja Valioliigassa, van Gaal sanoi.

Tuoreimmat aiheesta

Mestarien liiga