Suomalaispalestiinalainen Rasha Mahmoud on päässyt pakenemaan lapsineen Gazasta Egyptiin. Lapset olivat Mahmoudin mukaan Gazassa ensimmäistä kertaa, kun perhe joutui hengenvaaraan.
Keskiviikkona rajan yli Egyptiin pääsi kuusi Suomen kansalaista. Ulkoministeriön mukaan Gazassa on yhä alle kymmenen suomalaista.
Tiedossa ei ole, ovatko Kiinan television haastattelema suomalaisnainen ja hänen lapsensa Suomen viranomaisten tiedossa.
– Asun ja olen naimisissa Suomessa. Lapsilleni vierailu Gazassa oli heidän ensimmäisensä, Rasha Mahmoud kertoo matkastaan haastattelussa.
– Lapset tapasivat Gazassa isovanhempansa. Mutta valitettavasti sota syttyi, mikä oli sokki.
Mahmoud kuvailee Israelin pommituksia kansanmurhaksi.
– Toivon, että maailma näkisi mitä sisällä tapahtuu, koska ulospäin näkee vain prosentin tai kaksi kaikesta. Tätä sotaa ei kohdisteta vain Hamasiin, kuten he (Israel) väittävät. Se kohdistuu siviileihin, palestiinalaisiin.
Lue myös: Suomalaisia yhä jumissa Gazassa –"Kertoo siitä, miten herkkä tilanne on"
"Sekuntikin aiemmin ja me olisimme olleet siinä"
Mahmoud kertoo rajan yli autosaattueissa tulleiden perheiden olleen hengenvaarassa ja toisten jopa kuolleen.
– Takanamme ollut auto räjähti. Näin heidän ruumiinsa lentävän eteemme.
– Sekuntikin aiemmin, ja me olisimme olleet siinä.
Mahmoud kertoo nyt aikovansa palata lapsineen Suomeen.
– Mutta sydämeni on särkynyt perheeni vuoksi. He kärsivät yhä Gazassa. Pelastin omat lapseni, mutta monet lapset kuolevat joka päivä.
Konflikti puhkesi lauantaina 7. lokakuuta, kun Hamas ampui Israeliin tuhansia raketteja. Israel vastasi ilmaiskuilla Gazaan.