MTV Uutisten saamien tietojen mukaan iäkäs henkilö menehtyi asuntonsa parvekkeella kerrostalossa Porvoossa. Kesti viikkoja ennen kuin hänet löydettiin.
Parvekkeella viikkoja maanneen ruumiin hajotessa valuneet nesteet aiheuttivat vahinkoa myös alakerran asunnon parvekkeelle. Naapurien raportoidessa hajusta ja vahingoista asunto käytiin tarkistamassa, jolloin myös henkilö löydettiin menehtyneenä.
Isännöitsijä Kristian Tuomala kertoo MTV Uutisille, että löytö tehtiin viime viikon torstaina. Tarkkaa tietoa siitä, kauanko ruumis on parvekkeella ollut, ei ole.
– Tämä on kyllä vähän mysteeri, kuulostaa hieman kummalliselta minunkin korvaani, miten sitä kukaan ei ole huomannut, Tuomala sanoo kysyttäessä, miten naapurit eivät ilmoittaneet asiasta aiemmin.
– Kyllähän se haju on aikamoinen yleensä näissä tapauksissa.
Tuomala itse valvoo useita kiinteistöjä ja käy tässä kyseissä talossa noin kerran viikossa. Hän uskoo, että hitaudelle löytyy selittäviä tekijöitä, kuten sopiva tuulenvire tai naapurien poissaolo. Hän ei kuitenkaan tiedä olosuhteista sen tarkemmin eikä voi kommentoida tapausta yksityiskohtaisemmin.
"Ei nuuskita muiden asioita"
Yleisesti ottaen Tuomala itse isännöitsijänä on huomannut, että ihmiset haluavat olla omissa oloissaan, eivätkä puuttua muiden asioihin.
– Ei nuuskita muiden ihmisten asioista. Semmoinen yhteisöllisyys on vähenemään päin taloyhtiöissä.
Tuomalan mukaan kyseisessä talossa asuu kaikenikäisiä asukkaita, mutta enimmäkseen hieman iäkkäämpiä. Tuomala on keskustellut muutaman asukkaan kanssa tapahtuneesta.
– Mitään suurempaa järkytystä ei ole minun korviini kantautunut. Viikonloppuna hoidettiin parvekkeiden pesut sun muut, mahdollisimman nopeasti.
Vahinkojen korjaaminen on kiinteistönomistajan vastuulla. Tässä tapauksessa vahingot saatiin suurimmilta osin pestyä pois muiden pienten kosmeettisten korjausten ohella. Asukkaan kotivakuutus korvaa mahdollisten vahinkojen kulut.