Syyttäjä vaatii kahdelle hoitokodin työntekijälle ehdollista vankeusrangaistusta vanhuksen kuolemasta.
Syyttäjän mukaan syytetyt antoivat vanhukselle kymmenkertaisen annoksen Oxynorm-kipulääkettä ja aiheuttivat tälle opioidin liika-annoksen. Vanhus kuoli kahden päivän päästä sairaalassa syyttäjän mukaan lääkemyrkytykseen ja siitä johtuneeseen ärtyneeseen infektioon.
Epäilty rikos tapahtui alkuvuonna 2021 Kuopiossa.
Syytetyt kiistävät syytteen törkeästä kuolemantuottamuksesta. He myöntävät liian suuren lääkemäärän antamisen, mutta puolustusten mukaan vanhuksen kuolema ei välttämättä johtunut siitä.
– Hankitun lääketieteellisen selvityksen perusteella jää -- epävarmaksi, että onko kipulääkkeen liika-annostus syy-yhteydessä (vanhuksen) kuolemaan vai onko (hän) menehtynyt hänelle jo ennen liika-annostusta kehittymässä olleeseen keuhkokuumeeseen tai muuhun sairauteen, toisen syytetyn kirjallisessa vastauksessa sanotaan.
Lue myös: Sairaanhoitajatytär jätti 84-vuotiaan äitinsä heitteille – kehossa märkiviä makuuhaavoja, lääkärin mukaan vanhus kuoli kuukausia ennen aikojaan
"Voimakkaissa kivuissa"
Puolustuksen mukaan vanhuksella oli ollut viikon ajan lämpöä. Vanhus oli syytetyn mukaan ollut voimakkaissa kivuissa, tärissyt ja ollut hädissään.
Ennen oksikodonin antamista toinen syytetyistä sanoo yrittäneensä saada sairaanhoitajaa käymään vanhuksen luona, mutta tämä oli kiireinen.
– Vaikka hoitokodin hoitajamitoitus on ollut lain vaatimalla tasolla, on tilanne lääkkeen antamisen aikaan ollut kuitenkin hoitajille erittäin haastava, syytetyn kirjallisessa vastauksessa käräjäoikeudelle sanotaan.
Syytetyt päätyivät antamaan vanhukselle lääkkeen itse. Väärä annostus johtui toisen syytetyn mukaan laskuvirheestä.
– (Syytetyt) eivät ole suhtautuneet välinpitämättömästi (vanhuksen) kuolemanvaaraan, vaan pyrkineet aidosti auttamaan tätä erittäin voimakkaissa kivuissa. Kun he ovat ryhtyneet lääkkeen antamiseen ilman tarvittavia lupia, ovat he menetelleet väärin. Toisaalta olosuhteet huomioon ottaen ei menettelyä voida kuitenkaan pitää törkeän huolimattomana, vastauksessa sanotaan.
Lue myös: Kätilö varasti erittäin vaarallista fentanyyliä synnytyssaleista Kuopiossa – selvisi sakkorangaistuksella, ei menettänyt ammattiaan
Ambulanssilla sairaalaan
Vastauksen mukaan vanhus vietiin ambulanssilla sairaalaan, sillä hänen tajuntansa alkoi laskea ja hengitys huonontua. Hengityslama saatiin puolustuksen mukaan kumottua vastalääkkeellä, mutta siitä huolimatta vanhus menehtyi.
Vastauksessa sanotaan, että vanhuksella todettiin myöhemmin bakteeri, joka puolustuksen mukaan on voinut aiheuttaa kuolemaan johtaneen infektion.
– Lääketieteellisen selvityksen perusteella jää -- mahdolliseksi, että kipulääkkeen liika-annostuksen aiheuttama tila on onnistuneesti hoidettu, ja (vanhus) on kuollut jo aiemmin hänellä kehittymässä olleeseen keuhkokuumeeseen ilman, että liika-annostus olisi mitenkään vaikuttanut sairauden etenemiseen.
Syytteitä käsiteltiin torstaina Pohjois-Savon käräjäoikeudessa.