Vantaan Kuusijärvelle ilmestyi mystinen iso ruostepylväs – "Pultattu ihan kunnolla, ammattilaisen tekoa"

0:29img
Katso videolta, miltä Vantaan mystinen ruostepylväs näyttää
Julkaistu 09.01.2021 07:05
Toimittajan kuva

Sanna Pietiläinen

sanna.pietilainen@mtv.fi

Kuusijärven ulkoilualueelle pystytetty pylväs kummastuttaa Vantaalla.

Liikuntapaikkamestari Juha Savolainen kertoo saaneensa ensimmäisen vinkin mystisestä pylväästä viime viikonloppuna.

– En yhtään tiedä, mikä se on ja mistä on tullut. Se on noin kolmemetrinen pylväs, joka on ihan kunnolla ja siististi pultattu kiinni.

Eroaa monoliiteista ulkonäöltään

Pylväs eroaa maailmalle ja Suomeenkin ilmestyneistä monoliiteista ulkonäöltään. Esimerkiksi Savonlinnaan noussut monoliitti oli kiiltäväpintainen, Vantaan pylväs puolestaan ruosteenpunainen.

Kaupungin työntekijät etsivät pylvästä aluksi väärästä paikasta. Lopulta pylväs löytyi aivan ulkoilualueen ytimestä, jossa on muun muassa kahvilat ja saunat.

– Etsittiin liian kaukaa, mutta se olikin savusaunan takana mäellä. 

Savolainen kertoo, että pylväs saa jäädä toistaiseksi paikoilleen.

– Ainakin minun puolestani se saa jäädä sinne. Ei siitä mitään haittaakaan ole.

Lue myös: Jo kymmeniä monoliitteja ilmestynyt ympäri maailmaa, yksi Savonlinnaan – onko mysteeri viimein selviämässä?

Kuka kaatoi Savonlinnan mystisen monoliitin? Jäljet olivat vielä tuoreita, kun Anni saapui paikalle

Tuoreimmat aiheesta

Vantaa