Vantaan sellimurhan uhri pelkäsi mennä vankilaan – äiti kokee tuskaa poikansa viimeisistä päivistä: "Olen miettinyt paljon sitä pelkoa ja kipua, jota Nico on tuntenut"

0:46img
Katso videolta, mitä Nicon äiti kertoo pohtineensa poikansa viimeisistä hetkistä vankilassa.
Julkaistu 05.10.2022 05:46
Toimittajan kuva

Tiia Palmén

tiia.palmen@mtv.fi

Vantaan vankilan matkasellissä tapahtui viime tammikuussa julma henkirikos, jonka uhriksi joutunutta 21-vuotiasta Nicoa kidutettiin ensin useiden päivien ajan ja lopulta hänet tukehdutettiin hengiltä. Nico oli tuomittu 14- ja 15-vuotiaisiin tyttöihin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Äidin mukaan Nico pelkäsi jo etukäteen vankilaan menoa, koska hän tiesi, että muut vangit voivat pahoinpidellä seksuaalirikoksesta tuomittuja.

– Nico pelkäsi todella paljon mennä vankilaan. Puhuimme paljon asiasta puhelimessa, ennen kuin hän lähti Mikkelin vankilaan puolitoista viikkoa ennen henkirikosta.

– Kannustin häntä, että kyllä hän pärjää eikä hänen tarvitse pelätä, hän on varmasti turvassa. Näin hänelle oli myös luvattu, kun sijoituspaikkaa mietittiin, äiti sanoo Rikospaikan haastattelussa.

Nicon pelot toteutuivat ja vieläpä paljon ennakoitua pahempina. Häneen kohdistettiin erittäin vakavaa, julmaa ja pitkäkestoista väkivaltaa lähes kolmen päivän ajan Vantaan vankilan matkasellissä, ennen kuin hänet surmattiin.

Lue aiheesta lisää täällä: Vantaan vankilasurmaa todistaneet sellikaverit yrittivät saada vartijoilta apua – "Ei hän vaan tajunnut"

Tekijät lähetettiin mielentilatutkimuksiin

palmen

Äiti kertoo Nicon pelänneen ennen vankilaan menoa. Pelot toteutuivat pahimmalla mahdollisella tavalla.

19-vuotiasta Abshir Diini Muyeta ja 23-vuotiasta Perttu Oskari Pyynöstä syytetään Nicon julmasta ja raa'asta murhasta sekä törkeästä raiskauksesta. 

Muye ja Pyynönen on määrätty mielentilatutkimukseen ja vaarallisuusarvioon. Käräjäoikeus ottaa vasta tutkimusten jälkeen kantaa siihen, mistä rikoksesta miehet tuomitaan. Syyttäjä vaatii kummallekin elinkautista vankeusrangaistusta.

Nicon äidille hänen poikansa julma kohtelu vankilan matkasellissä on ollut sietämättömän vaikeaa kestää.

– Olen miettinyt paljon sitä pelkoa ja kipua, jota Nico on tuntenut viimeisinä päivinään sellissä. Hän on ehkä odottanut, että vartijat huomaavat väkivallan ja puuttuvat siihen, äiti sanoo.

Katso Nicon äidin koko haastattelu MTV Katsomosta.

Lue myös: Vantaan sadistisesta sellimurhasta syytetty kirjoitti katkeran kirjeen kuulustelijoille: Miksi mä olen edelleen epäiltynä murhasta?

Näin vanhemmat kuvailivat Vantaan sellisurman uhriksi joutunutta nuorukaista: Auttavainen ja kiltti poika haaveili opinnoista ja piti aktiivisesti yhteyttä – "Hei äiti <3"

Tuoreimmat aiheesta

Henkirikokset