Autoliiton Operaatio Lumihiutale on tänäkin jouluna turvaamassa autoilijoiden matkaa liikenteessä.
Operaatio Lumihiutale on autoilijoiden tukena jo 55. kerran, kertoo Autoliitto. Tänä vuonna Lumihiutale palvelee ajalla 16.12.2023–1.1.2024. Kyseisenä aikana tiellä pulaan joutuneita auttavat Autoliiton vapaaehtoiset tiepalvelumiehet, jotka ovat tehostetussa valmiudessa.
Yleisesti joulunajan liikenteessä tarvitaan apua virranannossa, ovien avauksissa ja renkaanvaihdoissa.
Muistutus sähköautoilijoille
Sähköautot ovat yleistyneet, joten liikenteessä on myös paljon sellaisia, joille ladattavan auton erityispiirteet saattavat tulla yllätyksenä.
Autoliitto muistuttaa, että sähköautoilijan on syytä huomioida, että ajoakun valmisteleva lämmitys kannattaa kytkeä hyvissä ajoin päälle – siis ennen ajoa latauspisteelle. Syynä on se, että lämmin akku vastaanottaa energiaa merkittävästi nopeammin.
– Monissa sähköautoissa ajoakun pikalatausta varten valmistelevaa lämmitystä ohjataan navigaattorin kautta. Tällöin on tärkeää syöttää kohteeksi nimenomaan latauspiste, ei esimerkiksi rakennuksen osoitetta, jonka pihassa kyseinen latauspiste sijaitsee. Vain näin saadaan lämmitystoiminto aktivoitua, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen kertoo.
Latauspisteellä on hyvä huomioida, että auto on pysäköity tarkasti omaan ruutuun, muussa tapauksessa se voi estää muiden pääsyn laturille. Lisäksi on tärkeää käyttää juuri kyseiseen ruutuun tarkoitettua latauspistoketta.
Lisää sähköauton latausetiketistä voit lukea täältä.
Operaatio Lumihiutale käynnistyy valtakunnallisilla yleisölle avoimilla yhteislähtötapahtumilla Vantaalla ja Pudasjärvellä lauantaina 16.12.2023. Operaatio Lumihiutale palvelee Autoliiton yleisen tiepalvelun numerossa 0200 8080. Apua voi tilata myös Autoliiton mobiilisovelluksella.