Vappu Pimiä on juontanut urallaan satoja suoria tv-lähetyksiä. Uran alkuaikoina hän päätyi myös lööppeihin erikoisen välikohtauksen vuoksi.
Suosikkijuontaja Vappu Pimiä on tehnyt mittavan uran Maikkarilla. Pienestä chat-kopista uransa aloittanut Pimiä juontaa nykyään Suomen suosituimpia tv-ohjelmia. Syksyllä Pimiä hurmasi yhdessä Mikko Leppilammen kanssa Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla ja tällä hetkellä Vappu etsii maajusseille elämäkumppaneita Maajussille Morsian -ohjelmassa.
Pimiä on elänyt julkisuudessa jo 20 vuoden ajan. Heti uran alussa, chat-aikoina, hän joutui kokemaan julkisuuden varjopuolet. Katsojat laittoivat suoraa palautetta yöchatia juontaneelle Pimiälle, joista osan hän joutui lukemaan suorassa lähetyksessä tv-ruudulta. Pääosin palaute oli positiivista, mutta törkeitäkin oli joukossa. Epäasiallisimmat viestit eivät päätyneet lähetykseen.
– Vaikka valvojat ottivat rumat viestit pois, sain tietää, jos siellä tuli vakavaa, Pimiä muistelee.
Sosiaalisen median aikaan Pimiä saa viestejä tuntemattomilta ihmisiltä, niin hyvässä kuin pahassa. Palaute on kuitenkin erilaista, mitä hän sai 20-vuotiaana verrattuna tähän hetkeen.
– Kuulen ja näen, mitä palautetta annetaan nuorille sosiaalisen median vaikuttajille, sehän on ihan karmeaa.
"Lähetyksen ensimmäinen minuutti on pahin"
Pimiä on juontanut satoja suoria lähetyksiä. Suosikkijuontajalle menee edelleen kylmät väreet, kun hän muistelee hetkeä, kun miljoonayleisön keräävä Tanssii Tähtien Kanssa -lähetys lähtee käyntiin bändi soittaessa ensimmäiset tahdin.
– Suorassa lähetyksessä on parasta se adrenaliini, rakastan sitä. Lähetyksen ensimmäinen minuutti on kaikista paras, sua oksettaa ja pelottaa, mutta samaan aikaan se tunne on niin mieletön.
– Sitä tunnetta ei saa mistään muualta. Se on paras hetki ja aina yhtä ihana.
Yöchatin jälkeen lööppeihin
Suorien lähetysten vaikeimmat hetket muistuvat mieleen uran alkuajoilta, kun Pimiä juonsi Big Brotheria. Hän oli ohjelmaa juontaessaan alle 30-vuotias, eikä hänellä ollut kokemusta isoista tv-ohjelmista. Hänen piti pitää koko paketti kasassa suoran lähetyksen aikana, kun asukas häädettiin talosta ja oli aivan pää pyörryksissä ison yleisen edessä.
– Ne ovat olleet haastavia tilanteita, Pimiä muistelee.
Pimiä joutui otsikoihin chat-aikoina, kun hänellä oli ohjelmassa vieraana aikuisviihdetähti. Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan suorassa lähetyksessä.
– Hän piti siinä itsensä kanssa kivaa. Minä olen varmaan nauranut typerää naurua, koska en tiennyt, mitä tehdä.
– Muistan, että se oli lööpeissä ja minulla oli sinä seuraavana päivänä Kiss FM:lle työhaastattelu. Mietin, että apua, viekö tämä minulta tämän mahdollisuuden.
Kohu ei vienyt haitannut Pimiän työhaastattelua, vaan hän sai paikan Kiss FM:ltä.